— Levälleen vain tallihaukka! Hahhahhahhah!
Turkki on pian levällään keskellä seinää. Tuuli liehuttaa liepeitä ja karvatöyhdöt lentävät.
— Näkevätpä muutkin, millaista tavaraa saadaan Tulettänen huutokaupasta.
— Se on sen vainajan turkki, selittää Santtu ja nostaa tutisevan päänsä korkeutta kohti. — Hän toi sen Pietarista ja kehui maksaneensa siitä kaksikymmentä ruplaa.
— Sen hän valehteli, sanoo Akseli, Joutsian poika ja entinen tukkiherra, jolla nyt on torppa Joutsian maalla. — Ei tuo koskaan ole maksanut kahtakymmentä ruplaa.
Kovin ränstynyt on Akselikin, laahaa perässään jalkaansa, kasvot ovat kellertävät, silmissä kuin kaihit. Ainoastaan hiukset ovat vielä kiiltävät ja mustat kuin teeren selkähöyhenet.
Äkkiä rämähtää ruutu ja Hallpumskan kasvot ilmestyvät lasin taakse.
— Hän on itse pirun anoppimuori! huutaa joku pojista.
— Katsokaas, katsokaas, kuinka sen suu käy!
— Se noituu meidät, pojat!