— Minä lasketan sitä kivellä!
— Älkää hiidessä, pojat!
Varoitus tulee myöhään; ruutu helisee jo rikki ja sirpaleet putoavat kiillellen maahan… Mutta ei pidä luullakaan, ettei Hallpumska osaisi pitää puoliaan. Hän alkaa hänkin heitellä — tyhjillä pulloilla! Hyi olkoon! onpa se oikein pullosadetta!
Pojat tarttuvat mikä kiveen, mikä seipääseen, mikä laudanpalaseen ja aikovat antaa takaisin noitaämmälle, mutta tämä kutsuu avukseen poliisin ja silloin tulee pojille kiire. Saakelin ämmä… se usutti poliisin!… Hei, pojat, rattaille!
Pian ovat hevoset irroitetut puusta, jossa ovat olleet kiinni, ja rattaat täynnä rallattavia ja meluavia miehiä. Kun poliisi näkee, että he lähtevät liikkeelle, jää hän tyynesti katsomaan. Pojat puolestaan eivät enää pidä kiirettä.
He ovat ottaneet mukaansa tuolinpinnat ja kaulaliinat ja muut saaliinsa huutokaupasta ja heiluttelevat niitä käsissään… Mutta mikäs tämä onkaan tämä tällainen laudanpätkä? Siinä on jotakin kirjoitusta. Mikäs se onkaan mahtanut olla? Tienviittako vai…? Voi sun suutari sentään… sehän on se vanha Tulettänen kyltti! Kuinka onkin lahonnut ja kulunut! "TULE TÄNE" siinä on ollut, saattaa sen vieläkin erottaa.
Pojat nostavat laudanpalasen korkealle ilmaan. Piiska läiskii ja laulu käy:
Ja tule tänne, tule!
Ja tule tänne, tule!
Juha seisoi pihamaallaan ja katseli heidän jälkeensä. Ja taasen tuntui hänestä siltä, että tämä kaikki on unennäköä… Ettei hän vain heräisi!
Hän oli päättänyt järjestää niin, että rytöä alettaisiin hävittää niin pian kuin Hallpumskan kuormat vain olisivat poissa. Osa huoneita oli myyty torppareille tai itsellisille ja he olivat saaneet käskyn viipymättä toimittaa ne pois.