Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullut heidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Mutta se johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteiset huolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivat jääneet pieniksi äidistään — vanhin, Kalle, oli äidin kuollessa seitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihen asti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneet kasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vieras väki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät. He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka ei tullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin hän tuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksen todistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Mutta vähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväen perässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaana ottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja he kävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi.
Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta: se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan, niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssa he saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä, jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaa ja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädet silmien eteen ja vilkuili sormien lomitse sisariin, jotka olivat asettuneet kyykylleen lattialle, syli auki, valmiina vastaanottamaan paitaressua. Äkkiä päästi lapsi iloisen naurun ja karkasi sylistä syliin, jotta pellavankarvainen tukka liehui. Herttainen se oli se pieni Juha! Ja niin tottelevainen ja hyvä lapsi! Ei sitä tarvinnut rangaista. Lieneekö se pariakaan kertaa eläissään saanut selkäsaunaa. Eikä se silloinkaan olisi muiden sisarten mielestä ansainnut, vaan oli se Iita, joka tahtoi, että sitä joskus kuritettaisiinkin. Ja hänkin teki sen sulasta rakkaudesta.
Sisarukset rakastivat kaikki toisiaan, mutta varsinkin Juhaa. Vaikka Juha jo oli suuri poika, he koettivat kaikin keinoin säästää häntä. Hänen ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän hauskuutenaan. Hän viritti heille tulen keittiön takkaan, hänet otettiin portinavaajaksi, kun he läksivät kyläilemään. Ja niinä öinä, jolloin isä oli sairaana ja kaikkien muiden täytyi herätä hieromaan ja hoitamaan, suljettiin ovi visusti siihen huoneeseen, missä Juha makasi.
Kyllä vanhemmat tytöt, varsinkin Iita ja Marjaana, niinä öinä sadattelivat miestä, joka isän kanssa oli ollut juomassa, nimittäin Keihäsjärven pappia Jaakko Sandia!
Sellaisena yönä Rason rusthollari sitten kuolikin. Sand oli istunut koko illan Rasossa ja kun hänen lähdettyään rusthollarin piti oikaista sänkyyn, sai hän kauhean vedon, joka hänet lopetti, ennen kuin oli ehditty lääkäriä ajatellakaan. Oikeastaanhan se oli kevennys sekä äijälle itselleen että omaisille.
Rusthollari kuoli juuri samana vuonna, jolloin Kalle ja Marjaana olivat joutuneet naimisiin. Juha oli silloin jo mieheksi tulemaisillaan.
Ei häntä huvittanut maatyö, kuten esimerkiksi Kallea. Juha oli sen sijaan omin päin oppinut lukemaan ja aivan kuin leikillä oli pastori, Rasossa käydessään, näyttänyt hänelle, kuinka kirjaimet kirjoitetaan. Mutta eikös se poika siitä oppinutkin kirjoittamaan ihan selvää kirjoitusta! Juhalle ei voitu antaa mieleisempää lahjaa kuin kirja. Ja kaiket illat hänellä riitti juttua siitä, mitä hän päivällä oli lukenut. Vaikka hän muuten oli hiljainen ja harvasanainen, vilkastui hän silloin. Hänen olisi pitänyt päästä lukutielle, hyvä pappi hänestä olisi tullut. Sisaret sen kyllä käsittivät ja Helena siitä kyllä puhui Kallelle, mutta kun Juha ei itse ymmärtänyt ruveta tahtomaan kouluun, niin ei koskaan toden teolla ryhdytty toimittamaan häntä sinne; ja niin hän jäi kotiin.
Kalle oli sitä mieltä, että ihminen voi olla pappi, vaikkei ole papiksi lukenutkaan. Joka rehellisesti tekee työtä paikallaan, on pappi hänkin. Samaa Jumalan viinamäkeä se on koko maailma. Ja Kalle rupesi ahdistamaan Juhaa siitä ainaisesta lukemisesta. Niinkuin ei maatyö olisi yhtä hyvää työtä!
Sisaret riensivät paikalla rukoilemaan Juhan puolesta. Mutta silloin
Kalle kiivastui.
— Miksi herraksi häntä sitten kasvatetaan? huusi hän. — Sellaiseksiko kuin Joutsian Akseli? Sitten sitä vasta kelpaa katsella! Joudu pois niitylle, poika!