Juha heitti kirjan menemään ja sen jälkeen hän vieraantumistaan vieraantui lukemisesta. Sujui se maatyökin sentään! Mutta monta monituista kertaa sai heinäväki kahvia tai riihimiehet ryypyn vain siksi, että Juha oli heidän joukossaan ja sisarten teki mieli pistää jotakin hänen suuhunsa.
Ja nyt valmistettiin Rasossa Juhan häitä!
Oudolta oli Marjaanasta tuntunut, kun hän lapsineen, kimpsuineen, kampsuineen ajoi kotitalonsa pihaan ja muisti, että ylihuomenna olisivat Juhan häät.
— Voi nyt kuitenkin, oli häneltä päässyt, — kuinka ne ajat kuluvat!
Entiset muistuivat niin selvästi mieleen. Niin vähän aikaa tuntui siitä olevan, kun Juha oli pieni pellavapää, joka juosta reksutti sisaria vastaan ja jo kaukaa huusi: "Toitkos, Marjaana, tuliaisia?" Ja ylihuomenna juotaisiin Juhan häitä!
Outoa se oli muidenkin sisarten mielestä. Eivät he olleet huomanneet, että Juha oli kasvanut mieheksi. Heidän silmissään hän yhä oli poika. Mutta kaikista oudoimmalta tuntui kuitenkin Juhasta itsestään. Olla isäntänä, määrätä rengeille ja muonamiehille työtä… ja… Kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja tavalliselta, kun ajattelee toisten ihmisten häitä, mutta kun on käsissä omat, niin on paljon asioita, jotka panevat ajattelemaan.
Aurinko oli jo alhaalla, rannat ja taivas kertautuivat tyynessä vedessä. Mitä köykäisiä valkeita pilviä pohjalla, joka oli kuulakka ja kirkas! Mikä hehku auringon ympärillä ja itse auringossa! Päivällä se oli polttanut ja paahtanut, mutta nyt oli siitä kaikki tikeryys poissa, se ei enää polttanut eikä palanut, vaan siitä levisi lempeää, lauhaa ja siunattua lämmintä. Ilma oli täynnä maan, kukkien, laihojen ja puiden nesteitä, sakeanaan surviaisia, korven kytöä, käen kukuntaa ja ruisrääkän kaiherrusta. Ruispellot seisoivat liikkumattomina, hentoiset helpeet oikonaan taivasta kohti. Tarhassa kalkahti tuon tuostakin lehmänkello.
Rasossa oltiin aina vain täydessä työssä. Uudessa aitassa, joka oli jääkellarin päällä, sisaret voitelivat piparikakkuja munosohjolla. Joku poistui hetkiseksi viemään peltiä uuniin, mutta palasi pian. Marjaanan täytyi käydä panemassa lapsensa nukkumaan ja Iitan katsomassa, ettei koiria kesken yleistä kiirettä jätettäisi ruoatta. Mutta kun he taas kaikki pääsivät koolle, tuli puhetta kuin kaatamalla.
— Kunhan Juha nyt vain menestyisi Joutsialla, sanoi Marjaana.
— Niin, kunhan menestyisi! huokasi Iita.