— Johan täällä kahvipannu on tulella!
Silloin he kiireesti erkanivat ja tulivat kovin hämilleen.
— Kas sitä äitiä, huusi Annastiina, — kun ei malttanut nukkua! Menkää nyt vain levolle. Kyllä minä täällä hoidan pannun.
Juha meni herättämään väkeä. Musti, joka ei tuntenut uutta isäntäänsä, haukahti portailla. Pihamaalla helistivät hevoset tiukusiaan. Miehiä lappoi pirtistä valmistautumaan matkalle. Juhan täytyi pujotella läpi kuormien päästäkseen pirtille. Jopa ne nyt olivatkin panneet hevosensa likelle talon piiriä. Olisivat ne saaneet olla hiukan edempänä.
Pirtissä vetivät miehet jo housuja jalkaansa ja piiat sukivat hiuksiaan. He vastasivat kuin yhdestä suusta hänen tervehdykseensä, tyynesti ja jurosti.
— Johan täällä noustaankin, sanoi isäntä.
— Jo maar, vastasi Manu, joka kiersi vitsaa viikatteensa ympärille.
Nuori isäntä oli hämillään eikä tietänyt mitä sanoa. Hän loi katseensa ympäri huonetta. Se oli suuri pirtti, miltei samanlainen kuin Rasossa. Toisessa päässä olivat miesten vuoteet, toisessa naisten. Matkamiehet olivat maanneet penkeillä, pöydällä ja permannolla. Eväitään olivat syöneet ja jättäneet kalanruotoja ja murusia. Manu nosti tuon tuostakin viikatteesta katseen uuteen isäntään. Se oli pitkä, tutkiva katse.
Isäntä tunsi sen alla käyvänsä ylen hämilleen. Ei hän keksinyt mitään sanottavaa, ainoastaan hymyili ystävällisesti ja läksi.
Reisumiehet juottivat hevosiaan kaivolla. Oli se sekin vähän liikaa, että he vain suoraan vintasta…