— Jaakko minä olen.
— Entä mihin sinä menet? sanoi vuorostaan Joutsian isäntä.
— Kotiin. Kävin viemässä kasimatoja Saarlan herroille.
Helena oli käynyt kalpeaksi. Ei hän enää kysellyt mitään. Hän asteli melkein juosten.
— Sen äiti palveli ennen pappilassa, selitti Juha.
Helenan oli tullut kylmä ja mieltä käänsi. Vilu viilsi selkää.
— Minä taidan tulla kipeäksi, sanoi hän hätäännyksissään. Pari kertaa vei hän käden sydämelleen ikään kuin siihen olisi koskenut. Sitten hän rupesi nauramaan. — Veli, virkkoi hän. — Vietkös huomenna kuulutuskirjat pappilaan?
Juha katsoi häneen kummissaan. Ei hän jaksanut seurata sellaista ajatusten menoa.
— Niin, niin. Kuulutuskirjat ovat kotona valmiina. Ensi sunnuntaina sitä sitten saarnatuolista luetaan, että talon isäntä, leskimies — mutta mikäs hänen ristimänimensä onkaan? Hyvät ihmiset, en minä tiedä edes sitäkään!
Helenan nauru oli kovin outoa.