Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän korpiin, missä kallioseinät ovat jyrkät ja terävät, missä orjantappurapensaat rehoittavat punaisinaan kukkia ja okaita ja kivet kasvavat verenkarvaista sammalta… Ei uskoisi, että yksi ilta saa sellaista aikaan, että kahden ihmisäänen solina yhdeksi vedeksi valaistussa salissa, keskellä ihmishumua, matkaansaattaa sellaista. Ja kuitenkin se on totta ja tavallista ja monen elämän on sellainen iltahetki pilannut.
Se ilta herätti eloon vaistot, jotka olivat tulleet perintönä sekä isältä että äidiltä ja jotka siihen asti olivat nukkuneet. Nuori Jaakko särki saippuakuplina kasvatusvanhempiensa toiveet ja hävitti paljon rahaa. Hän koetti jos jotakin alaa, mutta ei hänen toimillaan ollut muuta määrääjää kuin tarve saada elää Editha-rouvan läheisyydessä. Monien vaiheiden jälkeen tuli hänestä hengen mies, Keihäsjärven pappi. Siihen aikaan päästiin suurten suosituksilla pitkälle.
Kaikki on totta, mitä pitäjällä puhutaan Jaakko Sandista, pastorista. Naiset, nuoret kalpeat aviovaimotkin, jotka tulevat pappilaan asialle, ovat vaarassa. Jumala varjelkoon rippikoululapsia, jos pastori on sillä päällä…! Hän on ollut kaatumaisillaan hautaan siunatessaan ruumista, niin humalassa on hän ollut. Ja hän on tullut jumalanpalvelukseen suoraa päätä metsästysretkeltä, ja hänen koiransa ovat vinkuneet sakaristossa keskellä saarnaa. Sekin on totta, että hän ottaa vastaan lahjoja — mitäs teet, kun on niin huono palkka, että kaikki menee siihen, mitä kurkku vaatii, eikä riitäkään — ja kuitenkin pitäisi olla vaatetta ruumiin verhoksi! Mitä hänen hurskas seurakuntansa sanoisikaan, jos hän esiintyisi sellaisena, jollaiseksi Jumala on hänet luonut!
Amanda, pappilan taloudenhoitajatar, tietää pastorin asiat tarkalleen. Mutta ei kerro mitään, hän on siksi lähellä pastoria. Jaakko Sand saattaa aamuisin herätä aika kolinaan.
— Noo, Amanda, mitä perhanaa sinä siellä…
— Eikös pastori jo nouse?
— Mikäs on hätänä?
— Toivat lasta ristille.
— Tähän aikaan! Mitä se on?
— Eikös pastori muista, että on pyhä?