Onhan hän epätoivoissaan puhunut sellaistakin, Ja myöhään eilen illalla oli hän kierrellyt työväenasunnoissa yllyttämässä miehiä — kauheaa sellaista on puhua omasta pojastaan! mutta niin hän oli tehnyt, että oli yllyttänyt miehiä sytyttämään tuleen kauppaneuvoksen tehtaat ja talot ja huvilat…! Ja miehet ovat kuin hulluina, kun on sanottu irti työstä ja kuuluu olevan määrä lähteä asunnoistakin…
EDITHA (katselee epävarmana ympärilleen)
Vai niin, vai niin… Vaikka me kaikki kohta liekkeinä nousisimme ilmaan.
RVA LAHTONEN
Kyllä minä paikalla puhuin poliisikamarissa. Ja näkyy tämän Valhallan luona nyt olevan kaksi poliisia. Kyllä kai ne varjelee, kun ei neiti lähde varomattomasti ulos… Mutta kun ei se onneton niin pimittyisi, että surmaa itsensä… Jumala, armahda, armahda…
EDITHA (puhkeaa käsiään väännellen)
Oi kuinka minun käy sääli, sääli teitä ja itseäni ja kaikkia… Kaikkia ihmisiä! Kun minä löytäisin jonkin tien, kun minä tietäisin mitä tehdä!
RVA LAHTONEN
Jumala meitä valaiskoon!
EDITHA (heltyy itkemään, lankeaa hänen kaulaansa)