RVA AHLFELT
Tällaista häpeää ei paranna aika eikä mikään. Kun olisi jokin ulospääsy, kun olisi jokin keino… Kun voisi jotenkin sovittaa… Minä ajattelen välistä, että jos tekisimme suuria lahjoituksia työmiehillemme.
SIGRID
Mutta lahjoittihan isä tuhansia joka vuosi, ja nyt olet sinä jouluksi…
RVA AHLFELT
Ei se riitä, ei se riitä… Kun käsittäisin, kun käsittäisin mitä tehdä…! (Menevät.)
(Hetkisen perästä tulee Editha, kädestä taluttaen Lahtosta, joka väsymyksestä on nääntymäisillään.)
LAHTONEN
Mikä kunnia ja onni! Viime hetkessä taluttaa Editha Ahlfelt minut omaan kammioonsa. Päästä Editha Ahlfeltin kammioon ja sitten kuolla!