— Terve, terve, isäntä, sanoo agronomi. — Katsokaa nyt, hän ei kestänyt siirtoa. Puutkin käyvät läpi koulun, ennen kuin tottuvat. Hän ei kestänyt.
Agronomi ei mene juomaan kahvia, hän siirtyy pihan perälle ja tervehtii ylioppilaita.
— Vai niin, vain niin, täällä on vanhoja tuttuja, terve, terve. Jaa-ah, että on tultu oikein joukolla. Ja maisteri on vielä kuraattorina, sehän on mukavaa, mitäs se sitten siitä ainaisesta vaihtamisesta paranee. Neiti Pirsta, kuulkaas, te olette ränstynyt. Kas sitä se kaupunki tekee. Tiedättekös te, että jollette te olisi käyneet täällä viisi vuotta sitten, – vai onko siitä vallan kuusi — niin ei tämä nuori nainen nyt lepäisi tässä kylmänä. Vaan hän askaroitsisi tuolla naapurissa tai minun mökilläni tuolla kirkon takana. Mitäs sanotte siihen?
— Agronomi tekee raskaan syytöksen meitä vastaan, sanoo kuraattori vakavana.
— Te tapoitte silloin käärmeen. Tätä se ennusti. Käärmeet ovat aina tietäneet onnettomuutta, kun ovat tulleet tämän talon likelle. Niin sanovat ihmiset, jotka tuntevat nämä Rannan talon väet pitemmälti.
Heikki emäntineen ajaa taloon. He kiinnittävät hevosensa aidan taakse ja tulevat hiljalleen portaita kohti. Heikin käsivarrella on suuri, kaupungista tilattu seppel. Emäntä menee sisään, mutta Heikki tulee arkun luo. Hän paljastaa siinä päänsä ja alkaa yskiä.
* * * * *
Mutta kukkiva suvi on ympärillä, pihlajat lemuavat ja apilavainio punertaa. Kuin kyynelvuo putoavat hautausvirren säveljaksot keskelle lintujen iloa.
* * * * *
Helmi parahtaa ja herää. Kaikki on ollutkin unta.