Agronomi tuli kuin vanha tuttu poikaparveen, iski leveän kämmenensä kuraattorin laihaan käteen kiinni ja kätteli sitten yhteen kyytiin kaikkia muita. Eemeli kulki hänen, vanavedessään. Agronomi oli kuin sulamistilassa.
— Terve, terve, toisteli hän pitkin linjaa, — sanoin tässä juuri neiti Rannalle, että piti tulla valvomaan maalaisten etuja, kun teitä ryntää tällainen liuta herraspoikia keskelle meidän maalaisten laitumia…
— Mitenkäs me maalaisten edut saatamme vaaraan? sanoi maisteri
Salojärvi hymyillen.
— Vai ette ole tietääksennekään!
Agronomi keskeytti puheensa ja otti kahvia. Pojat kokoontuivat hänen ympärilleen. Suurena ja jykevänä, panama niskassa, hän seisoi kuistin edessä ja sälytti teevadilleen leipää.
— No mitäs tällaiset röttitakit sitten enää merkitsevät meidän tytöille, kun he ovat nähneet teidät…
— Eipä taida koko Ylimaan osakunnassa olla niin kansallista miestä kuin agronomi!
Naurua.
— Minäpä kerron herroille, sanoi agronomi, pistäen poskensa täyteen vehnäleipää, — että siellä Alimaassa, mistäpäin minä olen kotoisin, kerran tapahtui, että lukumiehet eräänä kesänä veivät kolme talontytärtä — ja rikkaan talon tytärtä lisäksi — nuorten isäntien nenän edestä. Miltäs herrat luulevat sen tuntuvan? Perhana, se on melkein niinkuin pistettäisiin koura suoraan minun povitaskuuni ja otettaisiin sieltä minun lompakkoni.
— Ei agronomi pelkää, emme me pistä kättämme teidän taskuunne.