Pirsta puhui lyhyissä, katkonaisissa lauseissa. Se aiheutui hänen jännittävästä työstään.

Helmin koko olento oli joutunut omituisen liikehtimisen valtaan. Jokin outo, uusi voima tuli ja tarttui häneen kuin pyörre. Oli kuin hän olisi kasvanut ja nähnyt maailmaa avarammalta kuin ennen. Hänen jäsenensä pyrkivät jännittymään oudossa ilossa ja kun hän katsahti peiliin, näki hän siellä entisten maalaisten kasvojensa tilalla jotakin niin muodikasta, että veri läikähti kasvoille. Mitä tuo vieras neiti olikaan hänelle tehnyt?

Poikien tömisevät askeleet puutarhan takaa saivat hänet heräämään. Pirstan pyynnöt eivät auttaneet, Helmi purki koko uudenaikaisen kampauksen ja ehti nolona kuulemaan poikain tarinoita uintimatkalta. Siku Kallio oli keksinyt järvessä uuden simpukkalajin, jonka hän arveli soveltuvan erinomaisesti viljeltäväksi. Tämä simpukkalaji, jolle yksissä neuvoin oli annettu nimi Sicu calliensis tulisi varmaan voitollisesti kilpailemaan Välimeren osterien kanssa maailmanmarkkinoilla, ja oli järvessä jo perustettu osakeyhtiö "Simpukka", hinta osakkeelta sata penninkiä. Nuutti Sorvi nau'utti kissanpoikaa, Eedla Riuku pelasti Jussin ja viskasi hiekkaa häijyn medisiinarin kasvoihin. Tytöt etsivät kääröistään ja laukuistaan esiin pyyhinliinat ja alkoivat pitkänä keinuvana ketjuna painua rantaa kohti. Esa Ahonen valokuvasi heidät. Hänen sisarensa Sylvi seisoi kansallispuvussaan nauravana ja kukoistavana ja katsoi suoraan koneeseen.

Martta Kilpiselle paikkakuntalaisena uskottiin ylivalvonta rannassa ja Helmi palasi kotiin puolitiestä. Pirsta oli oikeassa: häntä ei tarvittu kotona. Hänellä oli vain itsellään tarve jäädä selvittämään ajatuksiaan, hänessä oli jokin mennyt ikään kuin sekaisin. Kun hän erosi tyttöparvesta, ei hän kuitenkaan ensinkään voinut ajatella, hänen sydämensä vain löi ja hän olisi toivonut edes tuulenhenkäystä kasvoilleen. Kuuma kesäpäivä oli kuitenkin aivan tuuleton.

Pojat loikoilivat nyt vuorostaan nurmella, ja Vahti, joka oli ystävystynyt heihin, leikki piirissä heidän keskellään.

Kahvitarjottimet olivat taasen lähteneet liikkeelle ruokasalista käsin.

Agronomi — kuka hänet nyt tänään toi tänne!

Helmi näki, tullessaan portille, agronomi Riipisen astuvan tallista Eemelin kanssa. Pitikö Eemelin nyt juuri tänään kuljettaa ystävänsä tänne — eikö enää ollut muita päiviä! Ja juuri päivällisaikaan. Kuraattori kun kirjeessään nimenomaan oli viitannut siihen, että ylioppilaat tämän ensi päivän halusivat olla omassa keskuudessaan. Sen vuoksihan ei paikkakuntalaisiakaan oltu kutsuttu Rantaan.

Helmi ei päässyt sivu. Agronomi tuli suoraan häntä kohti ja nosti hymyillen panamaansa.

— Saakos vieras tulla taloon, sanoi hän ja jatkoi yhteen kyytiin, vastausta odottamatta: — tapasin tuossa Eemelin ja teki mieleni pistäytyä talossa katsomassa. Niin, ja valvomassa maalaisten etuja, suoraan sanoen. Tuommoinen liuta herraspoikia — vievät meiltä tytöt! Terve, terve…