— Ei, sanoi Pirsta itsepintaisesti. — Ollaan nyt todellisia naisia. Tällainen hiusmateriaali! Teitä ei ensinkään tarvita keittiössä. Siellä häärii kaksi emäntää ja ainakin kymmenen palvelustyttöä. Ottakaa te syksyllä professori Strömmerin aineet. Teissä on vuodessa tullut kulttuuri-ihminen. Mutta älkää pahasti rakastuko Strömmeriin. Aijai — hän on niin vaarallinen. Ja vielä lisäksi naimaton. Jota pirullisemmin hän kohtelee meitä, sitä enemmän me hänestä pidämme. Minäkin olin pahasti kiinni, mutta pääsin toki vihdoin irti ja sittemmin olen säilyttänyt vapauteni. Ruudi Winkler on tehnyt poikkeuksen kaikista muista. Ruudiin aina palaan. Me olemme ehkä sukulaissieluja, me emme esimerkiksi kumpikaan tule menemään naimisiin. Ah, Ruudi on suurenmoinen.
Helmi sai tietää, että Ruudi Winkler on lupaava nuori kriitikko. Entisenä osakuntalaisena kävi hän usein osakunnassa, kun vain oli Helsingissä. Hän nimittäin oleskeli paljon ulkomailla, milloin missäkin osassa Eurooppaa. Paraikaa juuri hän oli konttinentilla. Hän kirjoitteli lehtiin, tunnettiinhan nimikirjaimet R.W. Viime syksynä oli Ruudista puhuttu paljon, hän oli silloin ollut suuressa polemiikissa ja suoriutunut loistavasti. Ruudi sai aina naurajat puolelleen. Ruudi oli sukkela ja pureva kuin ranskalainen.
— Mitäs te sitten sanotte toisesta esteetikostamme, maisteri Syrjäsestä, jonka esitystä Aappiksesta äsken saimme kuulla, jatkoi Pirsta. — Näin meidän kesken sanoen hän kadehtii Ruudia ja kulkee aina viisaan näköisenä ja selittää: "Winkleristä ei tule mitään, hän hajoittaa itsensä — sääli, sääli!" Kyllä hän kerran teillekin tulee sanomaan tämän. Mutta se ei merkitse mitään. Sillä Ruudi pysyy Ruudina ja Ruuto Ruutona.
Pirsta ryösti neuloja omista hiuksistaan saadakseen Helmin hiukset pysymään, ja hetkisen oli molempien tyttöjen huomio kokonaan kiintynyt työhön, jossa Pirstan kädet tottuneina liikkuivat. Pian Pirsta kuitenkin palasi äskeiseen esitykseensä.
— Entä sitten meidän Eedlamme — eikö ole stiili tyttö! Hänkin valmistuu kriitikoksi. Mikä hätä hänellä on: eno toimittaa suurta lehteä ja antaa hänelle ilman muuta koko kriitikontoimen. Ei Eedla olekaan hullumpi, varsinkin nyt, kun hän alkaa katsella Aappista vähän järkevämmillä silmillä.
Helmi kysyi, minkä tähden Tauno Nuotiota kutsuttiin Aappikseksi.
Sitä ei Pirsta tietänyt, kukaan ei sitä tietänyt koko osakunnassa.
Siihen ei ollut mitään järjellistä syytä.
— Onko se ehkä lyhennys Aappishärästä? tiedusteli Helmi vakavana.
Pirstan täytyi hänelle nauraa.
— Ehkä, sanoi hän. — Luultavasti Ruudi on nimen keksijä. Joka tapauksessa "Aappis" nyt on Nuotion hyväilynimi. Me pidämme nimittäin kaikki hänestä. Hän huvittaa meitä. Voi sanoa, että hän on meidän estetisoivan osakuntamme kukka. Useat ovatkin hänestä ylpeät. Minä en kuulu niihin. Mutta minuakin hän huvittaa. Hän on niin monumentaalinen. Ah, jahka te näette hänet. Luultavasti hän teihin rakastuu. Jo tämän tukankin vuoksi.