— Mitä se paprika on?
— Punapippuria.
— Punapippuria!
— Pojat, mennään Unkariin naimaan.
— Niin, kyllä Unkarista saa "oikeita" naisia, sanoi Ruudi. — Muistuu tässä mieleeni tanssit entisen yhteiskoululaispojan kodissa, kun äiti kysyi, mitä tyttöjä kutsuttaisiin. "Oikeita tyttöjä", sanoi poika, tarkoittaen niillä tyttökoululaisia.
Unkarilaisten oli aivan mahdoton käsittää tätä suomalaista yhteiskasvatusta. Unkarissa se olisikin ollut mahdottomuus. Heidän ihailunsa suomalaista naisylioppilasta kohtaan oli rajaton. He eivät väsyneet kuulemaan tarinoita hänestä. Hän kävi heidän silmissään ihmeeksi, harvinaisuudeksi… uuden ihmisrodun kantaäidiksi, uudeksi Eevaksi.
— Tätä pitäisi Aappiksen olla kuulemassa, huomautti Pirsta.
Aappista mainitessa Ruudi kysyi Aappiksen vointia.
Aappiksella oli edessään kriitilliset ajat: premiääri. Hän harjoitti tulisella kiireellä uutta näytelmäänsä. Syrjänen tiesi aiheen olevan erittäin mieltäkiinnittävän - enempää ei hänellä ollut lupa sanoa. Joka tapauksessa oli odotettavissa jotakin aivan uutta.
— No, sianpää laakeroidaan kai sitten taas tavanmukaisin juhlamenoin? sanoi Ruudi.