— Ei äiti ehdi. Nythän on yö ja kaikki panevat maata.
— Äiti, mamma! Hanni tahtoisi kuulla sen prinsessa Mirandan laulun.
— Ei nyt! Ei äiti nyt ehdi.
Mutta Hanni on saanut päähänsä, että hänen juuri tänä iltana pitää saada kuulla sekä satu että laulu, vieläpä nähdä tanssikin, jota äiti osaa tanssia. Hän seuraa äitiä kaikkialle: hän kantaa pois ruokia hänen kanssaan, valmistaa vuoteita hänen avukseen, riisuu pikku siskoja sänkyyn. Vihdoin, kun hän ei enää ymmärrä, miten voisi auttaa, istuutuu hän penkille ja seuraa siitä nyrpeänä äitiä, joka yhä pesee patoja ja kulkee aitoissa. Isä jo panee levolle ja vaari on saatettu saunaan. Hanni yhä kiikkuu penkillä. Vihdoin ottaa äiti vielä luudan ja lakaisee lattian. Hannin on kovin uni, mutta hän ei tahdo nukkua. Hän kimmahtaa ylös nurkastaan, käy äidin helmoihin ja alkaa taaskin pyytää. Sillä tytöllä niitä on sanoja! Se se osaa houkutella. Hän selittää, että vain tahtoisi nähdä unta Mirandasta, ja eihän hän sitä voi, jollei mamma kerro, mamma-kulta!
— Hannilla ei ensinkään ole sydäntä, selittää äiti, — kun ei jätä mammaa rauhaan. Mamma on väsyksissä.
Silloin Hanni laskee pienet kädet silmilleen, huokaa ja vaikenee. Sen lapsen huokausta on mahdoton vastustaa.
— No, tule nyt sitten! sanoo äiti ja vetää hänet pimeän porstuan läpi vieraskamariin.
Ensin siellä on ihan pimeä, mutta äidin taskussa on aina tulitikkuja ja hän sytyttää lampun, joka seisoo pöydällä sohvan edessä. Hän istuutuu nojatuoliin, hengittää syvään ja Hanni kapuaa hänen syliinsä, hiljaa, ylen onnellisena, sydän täynnä lämpöä ja hyväilemisen halua.
Huoneessa on vähän viileä, sillä eihän sitä lämmitetä kuin sen verran, etteivät kukkaset kuole, mutta kaikki on järjestyksessä, hienona ja juhlallisena. Mattojen punaiset raidat helkkyvät maalaamattomalta permannolta, uutimet ovat puhtaat ja läpikuultavat, sänky kohollaan valkeita, pitsitettyjä tyynynpäällyksiä. Seinäpaperit ovat haaltuneet niinkuin kuvatkin, jotka riippuvat seinillä, mutta Hannin mielestä on kaikki täällä niin äärettömän kaunista. Hän on täällä niin ylen onnellinen. Mammakin on niin kokonaan hänen omansa. Hän saa silittää poskia ja tukkaa ja suudella silmiä ja suuta ja otsaa. Miksi mamman silmissä on kyyneleitä? Onhan Hanni mamman luona! Hanni rakastaa mammaa!
— No, mamma, kerro nyt!… Saahan Hanni sanoa mammalle "sinä". Se on niin hauskaa!