Sellaisesta pitää armo. Kun lamput ovat sytytetyt, totitarjotin pöydällä, herroja ympärillä, kortit käsissä ja hän ainoana kuningattarena heidän keskellään — silloin hän on kuin kala vedessä. Hän sekoittaa heille totin ja jos joku oikein on hänen mieleisensä, niin sen lasin laidasta hän hiukan maistaa, ennen kuin ojentaa lasin hänelle. Hän lyö korttia hänkin, polttaa paperossia ja tekee itselleen totin kuten kaikki muutkin.
Mutta jos talo on tyhjä, niin on hänen ikävä, hän on pahalla tuulella, hän on sairas. Joskus illalla nukkumaan mennessä riitaantuvat he patruunan kanssa pahanpäiväisesti. Patruuna riuhtaisee silloin punaisen silkkipeitteen vuoteestaan ja lähtee, laahaten sitä pitkin lattiaa, työhuoneeseensa. Hanni, joka nukkuu keittiökamarissa, herää pitkään soittoon. Armo on kipeä, hänen suontansa vetää, häntä pitää hieroa… paremmin, paremmin… hän kuolee… Patruuna vain ei tule häntä katsomaan. Hän soittaa, vuorostaan hänkin, Hannia luokseen. Armo kieltää Hannia menemästä ja hänen silmiensä loiste käy vihertäväksi. Hanni ei saa mennä! Se on hänelle oikein, nukkukoon vain siellä sohvallaan, tyynyjä on kyllä vierashuoneitten sängyissä, ottakoon sieltä… Hanni ei saa sammuttaa lamppua. Armo pelkää pimeää. Hän pelkää myöskin yksinäisyyttä ja Hanni saa noutaa tyynynsä ja peitteensä keittiökamarista ja panna levolle oven eteen. Ovea ei saa sulkea. Armo pelkää olla yksin… Hän voihkii kaiken yön ja huutaa Hannin nimeä joka toinen hetki. Seuraavana päivänä nukkuu hän tavallista kauemmin eikä lähde aamiaispöytään, sillä hän tahtoo rangaista Ottoa. Hän odottaa, että tämä sentään lopulta katuvana tulee hänen luokseen. Mutta Ottoa ei kuulu. Hannilta saa armo tietää, että patruuna on käynyt kartanolla ja että hän nyt astelee vihellellen edestakaisin huoneessaan.
Aamiaisen antaa armo tuoda huoneeseensa ja patruuna saa syödä yksin ruokasalissa. Mutta päivällispöytään armo jo menee. Hänen kasvonsa ovat tavallista kalpeammat, hiukset hyvin kauniisti kammatut ja puku erinomaisen hieno. Alussa vaihtavat he vain jonkin sanan ja patruunan kasvoilla on ivallinen hymy, mutta vähitellen he sopivat ja illemmällä tuodaan totitarjotin patruunan työhuoneeseen, ukko Wahlberg ja Stoltenfelt noudetaan korttia lyömään ja illalla armo ja patruuna jo ovat niin hyvät keskenään, että vain halailevat ja suutelevat toisiaan.
Eivät he ole oikein onnelliset. Armolla varmaan on ikävä täällä. Luulisi hänellä olevan hyvän — hän asuu komeissa huoneissa, syö hyvää ruokaa, käskee kymmeniä palvelijoita, ei tee mitään työtä, laulelee, teettää vaatteita ja huvittelee, mutta hän ei ole tyytyväinen sittenkään. Vanhemmat palvelijat vakuuttavat tietävänsä, että hän ikävöi Kyösti-herraa, sillä hän rakastaa sitä nuorta herraa. Kerrankin, kun mentiin käskemään illalliselle ja patruuna oli ulkona, oli armo Kyösti-herran polvella, ja kuski sanoi voivansa vannoa, että he reessä olivat suudelleet toisiaan.
— Se ei ole totta! kirkaisee Hanni vimmoissaan, kun sen kuulee. — Te valehtelette. Se herra ei ole sellainen!
— Mimmoinen? kysyivät piiat ilkkuen.
— Sellainen… sellainen kuin muut herrat.
— Kyllä se vain mennessään oli samanlainen, vaikkei tullessaan kyennyt viinaryyppyä ottamaan.
Hanni toruu vastaan, itku kurkussa. Olihan Kyösti-herra pappilan tansseissa tuntenut hänet ja tervehtinyt, vaikka koko huone oli täynnä herrasväkeä. Sitä eivät muut herrat olisi tehneet! Mutta jos hän todella rakastaa armoa… Ei, ei ikinä. Armohan on paljon vanhempi Kyöstiä ja armohan on naimisissa. Ei ole uskomista ihmisten puheisiin. Sitä paitsi hän tietää, että Kyösti-herra on jalo ja hyvä.
Palvelijat väittivät, että patruuna oli ajanut hänet pois talosta. Mutta armo itse oli kertonut, että Kyösti-herran äiti oli tullut kipeäksi ja tahtonut häntä kotiin. Armo oli välistä sillä tuulella, että tuli juttelemaan palvelijoiden kanssa. Se tapahtui silloin, kun ei ollut vieraita, kun patruunan oli pitänyt lähteä matkoille ja armo oli oikein ikävissään kotona. Hän piti uudesta taloudenhoitajattaresta, joka oli ollut ruoanlaittajana hotelleissa ja laivoissa ja joka tunsi suuren joukon herrasväkeä ja herroja. Armoa huvitti kuunnella hänen kertomuksiaan.