Hanni ei vastaa, ja mamsselli päästää lasit takaisin silmilleen, ottaa neulansa ja alkaa penkoa silkkikappaleiden joukossa.
— Katso, puhuu hän hetkisen perästä, — ihmisen sisässä on peto, ja kun turvaton tulee lähelle, niin se herää… Ei pitäisi turvattoman mennä petoeläimen lähelle… Nouse ylös, tyttö-raukka, hänen armonsa tulee…!
Vanha mamsselli viskaa työn käsistään ja karkaa Hannin luo herättääkseen häntä.
— Hänen armonsa tulee, sanoo hän hätäännyksissään. — Nouse ylös, tyttö-raukka!
Hanni pääsee ylös, mutta ei jaksa paeta. Hän kuuntelee emäntänsä nuhteita vastaan sanomatta, ikään kuin ei hän ymmärtäisi mitään. Vasta kun armo nostaa kätensä ja lyö, herää Hanni, ojentuu suoraksi ja lupaa lyödä takaisin. Hän lähtee pois täältä, hän ei ole tämän talon palvelija, kenelläkään ei ole oikeutta tulla häntä lyömään!…
Armo menee huoneesta sähisten kuin käärme. Vanhan mamssellin silmissä on kyyneliä.
— Laita, lapsi-raukka, kokoon vaatteesi, kuiskaa hän, — ja lähde pois pappilaan.
— Niin minä teenkin! huutaa Hanni vimmoissaan. — En hetkeä, en silmänräpäystä minä ole tässä talossa… Voi, äiti, voi äiti! ääntää hän samassa itsekseen ja hänen kyyneleensä alkavat uudestaan valua.
* * * * *
Jumala oli hänelle sentään laupias, kun antoi armon suuttua juuri sinä iltana. Hän pääsi pappilaan niin myöhään, että kaikki jo nukkuivat, ja seuraavana päivänä tuli isä.