— Olenko minä kysynyt teidän mielipidettänne? katkaisee patruuna. — Minä ilmoitan mielipiteeni ja te panette sen täytäntöön. Kyllä minä tunnen nuo vanhat viisut torpparien hevosista ja kartanon hevosista. Menkää hiiteen niine viisuinenne! Suomalainen talonpoika on niin saamaton ja laiska, ettei hän muuta tekisi kuin pankolla makaisi…
Nuoren miehen kasvoille kohoaa veri ja oikea käsi pusertuu nyrkiksi, mutta hän ei sano mitään. Samassa kuuluu eteisestä silkin kahinaa ja Ester-rouva ilmestyy ovelle. Hän hymyilee ja lähenee pehtoria ystävällisesti. Hän tahtoo kostaa miehelleen, hän tahtoo suututtaa tätä. Siksi ojentaa hän pehtorille kätensä. Väljä hiha valuu syrjään ja valkoinen käsivarsi tulee näkyviin.
— Mitä kuuluu, herra Nygård? kysyy hän lämpimästi.
Mutta Nygård tekee kohteliaan kumarruksen ja lähtee ääneti, armon käteen kajoamatta huoneesta.
Otto-herra on noussut seisomaan. Hän on raivoissaan, hän tahtoisi heittäytyä tuon naisen niskaan ja surmata hänet.
— Oo, oo! ilkkuu Ester. — Sano minulle, mitä teit sillaikaa, kun minä olin ajelemassa?… oo, joko peloittaa…
— Aijai mikä jyry siellä taas käy! kuiskailevat piiat keskenään ja hiipivät ruokasalin ovelle kuuntelemaan.
Hanni on vaipunut istumaan suurelle matka-arkulle, joka seisoo välikamarin nurkassa. Hänen silmänsä ovat kuivat ja posket palavat, hänen päänsä on painunut seinää vastaan. Oi äiti, äiti, tämän kaiken sinä tiesit, tätä kaikkea sinä pelkäsit! Ja minä, syntinen lapsi, minä en luottanut sinuun! Nyt tuntuvat sen miehen kädensijat pitkin ruumista!
Heta-mamsselli pistää neulan rintapieleensä, oikaisee selkäänsä, nostaa silmälasit otsalle ja katsahtaa Hanniin rasittuneine, punottavine silmineen.
— Niin, niin, tällaisessa talossa on vaarallista olla. Vanhallekin.
Saatikka sitten nuorelle.