Hänen äänensä oli niin varma ja katse niin rävähtämätön, että rovasti hetkeksi alkoi epäillä itseään, mutta seuraavassa hetkessä hän ainoastaan hämmästeli suurta paatumusta niin nuoressa tytössä.
— Jo Salmisen vaimo tiesi kertoa sinusta rumia asioita…
— Hän valehtelee!
— Salmisen vaimo, sellainen jumalinen ja kelpo ihminen.
Rovasti oli äärimmilleen hämmästynyt. Miehetkin ovat itkeneet, kun hän on heitä nuhdellut, ja tämä tyttö pysyy kivenkovana väitteessään, vaikka on selviä todistuksia häntä vastaan. No, tottapa sen pikku rikollisen nyt jollakin lailla saa sotkeutumaan sanoihinsa.
— Miksi sinä sitten läksit Kankaanpäästä? kysyy hän äkkiä lempeästi.
Hanni ei vastaa pitkään aikaan, ja rovasti tuijottaa häneen kuin saaliiseen, jonka jo on kiinni saamaisillaan.
— Armo löi minua, virkkaa tyttö vihdoin.
— Miksi armo löi? tarttuu rovasti kiinni hänen sanoihinsa ja jatkaa sitten, kooten ankaruutensa yhteen ponteen: — siksi, että hän tapasi sinut itse synnin teossa. Vieläkö kiellät, vieläkö väität valheeksi?
Hanni ei enää vastaa, tuijottaa vain maahan.