— Ei Hanni sitä voi nähdä, selittää hän, — eihän Mirandan linnaa ole missään. Tämä on vain satua kaikki tyynni. Hanni panee nyt kädet ristiin ja siunaa itsensä.
Hanni tottelee. Mutta päästyään Herran siunaukseen hän keskeyttää äkkiä rukouksensa ja kysyy:
— Pitääkö rukoilla ainoastaan ihmisten edestä? Eikö eläintenkin edestä?
— Kyllä. Kaikkien luotujen edestä. Ensin ihmisten, sitten eläinten.
— Miksi ensin ihmisten?
— Koska ihmisillä on sielu…
— Mutta miksei eläimillä ole sielua?
— Nuku nyt, lapseni, äläkä enää kysele. Kun sinä tulet suureksi, niin sinä ymmärrät kaikki nämä asiat.
— Äiti, eikö tosiaankaan eläimillä ole sielua?
— Ei, lapseni.