Rehtorska vaikeni hämmästyksestä.
— Ettekö te tunne minua? kysyi hän vihdoin loukkaantuneena. — Kaikki tässä kaupungissa tuntevat minut.
— Luulisin, että kaikki tässä kaupungissa tuntevat myöskin minut, sanoi Jeanette vaatimattoman ystävällisesti hymyillen. Rehtorskan kasvot kävivät tulipunaisiksi.
— Te olette hävyttömämpi kuin osasin odottaakaan. Te käyttäydytte niin, että… että minä… niin, minä en saata alentua puhumaan kanssanne…
— Valitan suuresti…
Rehtorska astui jo ovelle, mutta kääntyi siitä takaisin. Hän oli nyt lempeämmän näköinen.
— Minä pyydän, että päästätte vapaaksi poikani!
— Minun puolestani on hän vapaa koska hyvänsä.
— Mutta hän käy kuitenkin joka päivä täällä teitä tapaamassa.
— Mitä minä sille taidan?