— Miksi vapiset, tyttö? kuiskaa ääni korvan juuressa ja taas käy henkäys yli Lenin kasvojen. — Etkö minua rakastakaan?
Leni pääsee hetkeksi irti, vain hänen kättänsä pitelee vielä kuuma käsi.
— Etkö rakasta? Vastaa!
Eikö hän rakastaisi, hän, joka kaikkina näinä vuosina on kärsinyt ja kitunut rakkaudessaan? Eikö hän saisi tunnettaan tunnustaa? Hän tahtoo sen julkilausua, huutaa sen ilmoille koko sielullaan ja mielellään.
— Rakastan, virkkaa hän. — Minä luulin, että olitte minut unohtanut, voi miten kärsin!
— Älä itke, kulta!
— Miksi te olitte niin kylmä, kun tulitte?
— Tahdoin tutkia olitko muuttunut.
— Mutta mitä ihmiset, mitä armo ja patruuna sanovat…? kuiskaa Leni kiihkeästi ja koettaa riistäytyä irti.
— Emme ajattele heitä. Sanokoot mitä hyvänsä.