Patruuna päästää pienen naurun. Silloin suuttuu Kyösti todenteolla ja ojentuu jo suoraksi, mutta koettaa vielä hillitä itseään.
— Äitini on lähettänyt minut tänne maalle voimistumaan. Pyydän, että annatte minun olla rauhassa.
— Äitisi, vastaa Björkell murhaavalla äänellä, — on lähettänyt sinut tänne miehistymään. Sen sanoi hän itse minulle.
— Tule tänne, Kyösti, pyytää Lindström hellästi ja ystävällisesti. —
Istu tuohon. Kas niin. Sinun maljasi, Kyösti!
Hän laskee käsivartensa Kyöstin kaulaan ja vie hänen huulilleen oman totikuppinsa. Hänen äänessään on jotakin niin surumielisen rukoilevaa, että Kyösti tuntee loukkaavansa häntä, jollei joisi. Hän ei tahdo häntä loukata.
Kalle on pitkän aikaa seisonut ovensuussa, mutta kukaan ei ole huomannut häntä. Vihdoin hän astuu likemmä.
— Mikä perkele sinä olet, karjaisee samassa patruunan ääni, — kun tulet sisään ilman että kysyt lupaa?
(Oikeastaan kuuluvat patruunan sanat: "Mike pärkele sine ole ku tule sise ilman ette kysy lupa.")
— Minä… minä olen vain, vastaa Kalle nöyrästi ja peräytyy pari askelta, — tämän torpan mies, Kalle Aukustinpoika.
— Ole, ole vaikka itse helvetinmies, mutta älä tule sisään ilman, että kysyt lupaa. Ulos, sanon minä, taikka minä ajan sinut portille!