Kalle karkaa ulos huoneesta, niin että saappaat kopisevat.
— Kun sinäkin annoit minun mennä, tiuskaa hän vaimolleen, — joka olet ollut herroissa! Mistäs minä sen tiesin, että olisi pitänyt lupaa pyytää. Nyt se suuttuu niin, että mikä tässä eteen tuleekaan.
— Häpeä! vastaa vaarin ääni ovensuusta. — Tulevat kuin koirat taloosi, etkä sinä aja heitä menemään.
— Niin, kuiskaa Kalle, koettaen tyrkätä isäänsä tupaan ja vetää ovea kiinni, — kun tämä torppa kuitenkin on heidän maallaan ja kun he voivat ajaa meidät pois koska hyvänsä.
— Ajakoot, jos ajavat, mutta kun tulevat, niin olkoot ihmisiksi.
— Eihän se taas herra koskaan sillä lailla ole meikäläistä kunnioittanut…
— Kyllä minä heille näytän!
Kalle tarttuu isänsä käsivarteen ja alkaa rukoilla:
— Syödään illallista, isä, ja menkää sitten saunaan maata. Johan te, vanha mies, tarvitsette lepoa, kun koko päivän olette huhtonut… Onhan meillä kontrahti kymmeneksi vuodeksi, eihän se meitä voi poiskaan ajaa. Mutta olisihan parempi pysyä hyvissä väleissä. Että minäkin, moukka, nyt läksin sinne kysymättä!… Liena, eikös sinun jäniksistäsi liikenisi palanen isälle?
— Vanhaksi olen käynyt! pääsee vaarilta.