Hän ottaa kouraansa palasen leipää ja lähtee saunaan.
— Viekää, lapset, kehoittaa Kalle hätäännyksissään, — vaarille perunoita ja piimää. Ja sinä, Hanni, lähde sinä kamariin kysymään, mitä herrat tarvitsevat. Koeta varsinkin patruunaa palvella parhaasi mukaan.
Hanni oli loukkaantunut äidille. Taaskin tahtoi äiti estää häntä olemasta herrojen seurassa. Pojat olisivat aivan hyvin voineet noutaa kotiin lehmät. Hän juoksee aittaan, jonka raoissa riippuu juhannuksenaikaisia kuivia haavanoksia, kampaa hiuksensa, sukaisee ylleen punaraitaisen pumpulipukunsa ja kiinnittää siihen rintaneulan. Hän on kuin kuumeessa, joka hermo sävähtelee.
Hän on jo ovella, kun hänet valtaa epäilys. Sieltä kuuluu tavaton melu, toiset laulavat, toiset puhelevat. Ei hän sittenkään kehtaa mennä sinne. Mitä hän oikeastaan siellä tekee… Mutta samassa ovi avautuu… Kuinka he ovat hullun näköisiä, kun tassuttelevat noin valkoisissa!
— Aaa! kuuluu kamarista kuin yhdestä suusta.
— Aaa!
— Noo, Hanni, virkkaa se komea musta herra ystävällisesti, — tule nyt auttamaan meitä. Missä sinä oletkin niin kauan ollut?
— Lehmissähän minä.
— Katso, tuossa on meidän eväskoppa. Ota nyt siitä esiin ruokaa…
Ilma hänen ympärillään on paksua ja raskasta. Herrat kerääntyvät luo, heidän henkensä tulee viinalta ja heidän poskensa hehkuvat. Se tuntuu pahalta…