— Jassoo. Noo, sanopas nyt minulle, mikä on korkein kaikista käskyistä?
Janne kääntää hetkiseksi pienet harmaat silmänsä patruunaan, ikään kuin saadakseen selville, laskeeko patruuna leikkiä vai pitääkö hänen kysymykseensä vastata. Mutta patruuna seisoo selin ja Janne vastaa epävarmasti:
— Eiköhän se ensimmäinen käsky lie tärkein, koska se on ensimmäiseksi pantu…
Patruuna oli jo miltei ehtinyt unohtaa kysymyksensä, mutta nyt hän ryhtyi keskustelemaan.
— Nehej, min gosse lilla, kahdestoista käsky tietysti on tärkein.
Janne lakkaa kiilloittamasta ja menee ymmälle, sillä hän ei laisinkaan muista kahdettatoista käskyä. Hän koettaa johtaa mieleensä jokaisen "ei sinun pidä" erikseen, mutta ei pääse pitemmälle kuin kymmenenteen käskyyn. Se tuntuu pahalta juuri nyt, kun hän aikoo rippikouluun. Ja vielä eilen hän osasi kaikki ulkoa. Mitenkä hän nyt niin onkin…? Aijai kuinka äiti suuttuisi…!
Patruuna tarkastaa häntä syrjästä. Oi sinä herttainen yksinkertaisuus! Sinua katsellessa totisesti tulee vakuutetuksi siitä, että ihminen polveutuu apinasta. Vieläköhän sinua saisi enemmän petetyksi?
— Sanoinko minä "kahdestoista" käsky? huudahtaa patruuna. Tietysti minä tarkoitan kahdeksatta käskyä, sillä sehän käskyistä on viimeinen.
— Kahdeksasko käsky? toistaa Janne ja hänen päänsä on ihan sekaisin, sillä miten hän äsken sai niitä kymmenen? Hän alkaa lukea, lukea… Ei, kyllä niitä kymmenen täytyy olla. Patruuna joko laskee väärin tai ei osaa katkismusta. — Jumalan kymmenet käskyt, ääntää hän itsekseen, — seisoo jo katkismuksen ensi lehdellä. Missään ei sanota "Jumalan kahdeksat käskyt." Patruuna erehtyy.
Patruuna näkee ilmeestä hänen kasvoissaan hänen ajatuksensa juoksun ja virkkaa ystävällisesti: