— Kas kuinka Miikka viipyy, sanoi Anna.
— Menikö hän saattamaan?
— Meni.
Äänettömyys kävi tuskalliseksi. Jokainen astia kolahti pöytään ikään kuin epäystävällisesti. Kuinka setä yhtä kaikki saattoi olla Mairelle niin kova?
— Maire Lyng on viime aikoina paljon muuttunut edukseen, sanoi Anna vihdoin. — Hän on kokenut kovaa, Maire-raukka, surua ja kärsimystä.
Setä katsahti häneen toinen silmä kiinni. Tuo katse oli täällä kotona niin harvinainen, että Anna keskeytti lauseensa.
— Sinä luulet, että suru ja kärsimys muovailevat sellaista ainesta kuin tämä…
— Setä! huudahti Anna.
— Surulle ja kärsimykselle kelpaa ainoastaan kaikkein jaloin ihmisaines.
— Setä-kultani, kuinka sinä voit, sinä, joka olet niin hyvä!