— Tuleeko hän sitten takaisin?
— Ei.
— Mikä sinun äitisi nimi oli? Meidän äitimme nimi on Sidonia. Eikö se ole kaunis nimi.
— Älä itke, Anna, sanoi Lea. — Rauha on niin tyhmä. Etkö sinä ymmärrä, että mekin itkisimme, jos meidän äitimme olisi kuollut. Älä viitsi. Sinä pääset pappilaan. Meillä on pian ristiäiset. Kukaan ei tiedä, mikä lapsen nimeksi pannaan, paitsi Hellä-täti. Aino antaa Hellä-tädin päättää sen. Vieras täti sanoo, että se on hyvin kaunis lapsi.
— Pääsemmekö me ristiäisiin? kysyi Anna kokonaan unohtaen surunsa. — Ei voi mennä, jollei kutsuta.
— Eno tulee kummiksi. Me pyydämme, että sinä pääset mukaan. Sinä saat minulta yhden palmikkonauhan, se on hyvin kaunis. Ja sinun pitää tulla oikein usein. Meillä ei ole näin kaunista lastenkamaria, mutta muissa huoneissa on paljon kauniimpaa. Salissa on suuria peilejä.
— Eikö jo tarjota kahvia? kysyi Rauha. — Riikka osaa leipoa niin hyviä piparikakkuja ja hirvensarvia, mene sanomaan hänelle, että me tarvitsemme, junassa pitää tarjota makeisia.
Anna pysähtyi salin ovelle, sen takaa kuului kovaäänistä puhetta. Äänet siirtyivät salista sedän huoneeseen. Sinnekään ei voinut mennä.
— Älä pelkää, sanoi Lea, — he vain toruvat, äiti ja eno, eno on taas tyhmä. Joko sinä taas itket. Eikö teillä sitten toruta? Kyllä meillä. Mitä siitä, pian äiti taas lähettää lämmintäleipää!
— Setä on kaikkein paras ihminen maan päällä! huusi Anna.