Isä naurahti ja ojensi kuppinsa pöydän yli.
— Jos nyt juhlan kunniaksi joisimme kolmannen kupin. Keneltä sinä olet saanut nämä kauniit ruusut?
— Tovereilta vain, vastasi Maire ja sai palan kurkkuunsa. — Ina Tornell se on, joka aina tuhlaa. Mutta Ina onkin rikas. Ja me olemme hyvin hyvät ystävät.
Äiti tuli ja taputti häntä hartioihin. Olipa se pala takertunut pahasti. Maire kertoi, että hän oli Tornelleilla kuin kotonaan, Inan äiti oli tavattoman hieno ihminen. Eräänä päivänä oli setä Tornell voittanut kaupassaan satatuhatta markkaa. Ina sen kertoi, kun Maire häntä nuhteli siitä, että hän oli tuhlannut ruusuihin. Ja Inan veli — niin vakava ja hieno poika. Hän sai jo valmiiksi kandidaattinsa.
— Hauskaa, että sinulla on heissä ollut sellaisia ystäviä, sanoi pastori ja nousi lähteäkseen. — He saattaisivat aivan hyvin jonkin viikon olla täällä meillä, jahka ukki ja mummo ovat matkustaneet.
Isä viipyi ovella, nähtävästi hän aikoi jotakin sanoa, ehkä puhua
Mairelle kirkkoonmenosta. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan läksi.
Päivike tuli ottamaan kahvia, he olivat kaikki kolme, Sinikka, Angervo ja hän, olleet uimassa. Nyt kun oli näin kuuma, saattoi oikeastaan uida vain aamulla. Oli tullut kirkkovene, jossa oli kymmenen hankaa. Se oli aika iso jätkä. Tänään avautuvat Hupin penikoiden silmät, saa nähdä vain, ne ovat jo niin sirrillään. Joko se emäntä tuli sisään, sanoi olevan nyytissään kermajuustoja pastorskalle…
— Ei saa käyttää sellaisia sanoja kuin "jätkä", sanoi äiti.
— No, mitä minä sanon, kun se on jätkä. Menkää katsomaan vain, eikö olekin. Siellä se kellottaa talaan luona…
— "Jätkä" ja "kellottaa" — koska sinä kuulet isän tai äidin puhuvan sillä tavalla. Sanoiko emäntä tuovansa kermajuustoja? Suoraan sanoen en nyt ensinkään välittäisi hänestä ja hänen kermajuustoistaan. Muutenkin on niin ahdasta pöydässä. Tunsitko häntä, voiko hänet ehkä panna keittiöön syömään?