Keskustelu — kun oli puhuttu ilmasta ja tehty selvää kuulumisista — johtui aina Armaaseen ja jos välillä poikettiin teatteriin tai johonkin päivän tapahtumaan, niin palattiin aina Armaaseen. Politiikkaan ei milloinkaan kajottu. Bredeläiset karttoivat sitä kaukaa kaartaen. Mielipiteet olivat siinä suhteessa niin tuiki vastakkaat.
— Sinun täytyy nyt kertoa meille uutisia Armaasta. Hän ei enää kirjoita kotiin…
Sen sanoi Liva täti ja hän toisti sen aina, kun keskustelun lanka katkesi. Hilja kertoi, pusertaen itsestään yhä ja yhä jotakin uutta ja tavallisesti sellaista, jota olisi halunnut pitää vain itseään varten.
Kahvi juotiin ruokasalissa, joka oli tumma, tammella laudoitettu huone. Nahalla päällystetyt, korkeaselkäiset tuolit ympäröivät siellä suurta, neliskulmaista pöytää ja muutamat Stilleben-kappaleet elävöittivät seiniä. Jos hovineuvos oli kotona, kutsuttiin hänet kahville. Hän oli pitkä, ryhdikäs mies kuudenkymmenen korvissa, päälaki kaljuna alas takaraivoon asti, harmahtava parta kammattuna kahdenpuolen. Kasvot olivat pyöreät, nenä pyöreä, huulet paksut, hampaat leveät, iho verestävä, silmien väriä mahdoton määritellä. Tämä mies vaikutti voimallaan ja ilmeellään, joka yhtaikaa peloitti, kahlehti ja teki lupauksia. Hilja piti kaikista sulhasensa omaisista sittenkin enimmän hovineuvoksesta. Hän tuli aina vastaan ystävällisen ritarillisena ja sulki Hiljan käden molempiin käsiinsä. Hilja tunsi aina vaistomaisesti hänen naistuntijakatseensa ihailun.
Hovineuvos puhui Hiljalle muustakin kuin Armaasta. Hän kertoi joskus juttuja maalta tuomariajoiltaan, kyseli tanssiko Hilja mielellään ja pitikö hän koristuksista. Sitä kysyessään katseli hän hänen käsivarttaan ja Hilja punastui korvanlehtiä myöten, sillä hänelle tuli se tunne, että hovineuvos aikoo antaa hänelle rannerenkaan. Se tuntui sekä mieluiselta että vastenmieliseltä ja hän vastasi, ettei pidä koristuksista.
Armas oli äitinsä näköinen: samat pitkähköt kasvot, sama kalpea, puhdas iho, samat kiiltävät, tummat hiukset. Äidin kasvoissa oli enemmän tahtoa ja tarmoa, pojalla enemmän leikkivää, haaveilevaa keveyttä. Kun Hilja oli katsellut Liva tätiä, sai hän Armaan ihkasen elävänä silmiensä eteen. Hän iloitsi siitä, sillä pitkän eron aikana kävi yhä vaikeammaksi saada elävyys muistin avulla palautetuksi mieleen.
Liva täti oli kuitenkin Armaan äiti, ja äidin ja pojan suhde oli likeinen.
III
Ruustinna Haapasen lähdöstä oli kulunut viikko. Jenny täti oli lähtenyt tänä aamuna. Konsulinnan tyttärelle, jonka tukena Jenny täti matkusti, oli näet alituisten sateiden tähden tullut kiireinen matka, ja niin oli Jenny tädin täytynyt jättää Hilja tuhansien neuvojen ja varoitusten varaan.
Oli maatapanon aika. Keittiöstä ei enää hyvään hetkeen ollut kuulunut mitään ja ikkuna toisensa perästä sammui suuren kivimuurin seinämästä vastapäätä. Vaihtaessaan lankaa neulaansa Hilja tuontuostakin huomasi kiiltävien kupariastioiden keittiön ikkunoista peittyvän pimeään. Hän oli koko päivän istunut kuin naulittuna työnsä ääreen, hän oli valinnut niin paljotöisiä nimiä, että sai istua koko päivän ja olla hyvin ahkera, jos mieli saada valmiiksi nimen päivässä. Mutta kaunis nimi se oli, H. H. rinnan ja ympärillä lehtikiehkura, joka samalla yhdisti kirjaimet. Hän oli vetänyt kattolampun pöytään kiinni, jotta saisi tarpeeksi valoa työlleen, lamppu sihisi, ja jota enemmän ympärillä hiljeni, sitä selvemmin sihinä kuului.