TRI ILMONEN
Niin… juhlaa yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen.
LYYLI CECILIA
Jumala, auta minua nousemaan!
TRI ILMONEN
Oikein tyttöni, oikein. (Tuntee löytäneensä sairaalle lääkkeen.) Sinun isäsi… niin, hän… hän säteili lämpöä kaikkea kohtaan mikä kärsi. Ja hänen vihansa valhetta kohtaan oli kuin hehkuva rauta, nimittäin sitä, mitä hän piti valheena… Kerran — kuinka selvästi muistankaan sen illan! — meitä oli tovereita koolla maljan ympärillä. Hän saapui harjoituksesta, kalpeana, hiukset liimautuneina otsaan. Kun hän tuli ja näki meidän maisen innostuksemme, pyyhkäisi hän yli pöydän niin että sirpaleet helisivät jaloissamme, ja sanoi: köyhiä varten, köyhiä varten! Meillä on täällä hunaja ja makia viini! ja hän löi rintaansa ja alkoi lausua. Ja hän esitti meille kohtauksen kohtauksen jälkeen maailmankirjallisuuden suurista runoteoksista. Ja hän esitti kohtauksia, jotka syntyivät sillä hetkellä ja joita ei pantu kirjoihin… Mutta vielä nyt näen hänen silmänsä, jotka kuvastavat jotain joka ei ole tästä maailmasta. Kuulen äänen, joka nostaa ja tempaa nukkuvat voimat syvyydestään… Niin istuimme vielä aamun valjetessa. Eikä kukaan meistä ajatellut unta. Ajattelimme vain tekoja joita meidän piti suorittaa vasta herätetyllä voimallamme… Olimme sinä yönä nähneet eron valheellisen ja aidon välillä. Sinä yönä päätin minä puolestani, etten rupea näyttelijäksi…
ANNA
Isä, sinä olet taiteilija, teit tyhmästi, teit väärin… Olet väärällä uralla, niin hyvä lääkäri kuin oletkin.
TRI ILMONEN
Mahdollista. Minusta tuli enemmän ihmisen ystävä kuin hänen lääkärinsä. Ratkaisu ei ollut niin aivan helppo… silloin. Sinä yönä sen kuitenkin tein… Lienen väärällä uralla, mutta sinulle, Lyyli Cecilia Salava, olen kuitenkin nyt antanut sen lääkkeen, joka voi sinut parantaa: nämä muistot isästäsi. Sinulle kuuluvat siivet, jotka putosivat isältäsi, kun hän lähti pois.