Lähtee hiljaa yläkertaan.
LYYLI CECILIA
Isäni siivet…
Äänettömyys. Lyyli Cecilia jää oudon innoituksen valtaan, purskahtaen sitten rajuun itkuun.
ANNA
No, mutta, no mutta. Älähän toki, älähän nyt noin itke. (Lohduttelee, kunnes saa Lyylin hymyilemään.) Ja sitten: et saa ruveta kilpailemaan minun kanssani. Pelkään sinua hiukan. Äläkä uskokaan, että näyttelijän tie aina on niin helppo ja hauska. Ei. On pahoja arvostelijoita, jotka katkeroittavat elämää. Eivätkä johtajat aina ole kehuttavimpia: eivät anna rooleja! Täytyy näytellä palvelustyttöjä, vaikka on syntynyt kuningattareksi. Niin se kuuluu olevan — minähän vasta nyt oikein pääsen näyttämölle. Ja sitten: ei ole kappaleita! Ei voi puhaltaa elämää sanoihin, jotka kumisevat tyhjyyttään. Niin että katso nyt, Lyyli Cecilia, vaikka sinä tuletkin terveeksi — ja minä olen varma, että isä nyt on antanut sinulle sen oikean pillerin — niin sellainen ohdakkeinen tie se on näyttelijän ura. Piikkejä ja piikkejä ja ohdakkeita — mutta niitä kohden sittenkin vain ponnistamme.
Nauravat molemmat sydämellisesti.
ANNA
Emmekä vaihtaisi tätä kutsumusta mihinkään toiseen… Tiedätkö, naimisiinkaan en mene sentähden että kokonaan tahdon antautua taiteelle.