"Väki tuolla alhaalla on pahoillaan etteivät osaa lukea", virkkoi hän Andreille, "ja tässä olen minä, joka osasin lukea nuoruudessani, mutta olen kaikkityyni unohtanut."
"Opetelkaa uudelleen", esitti vähävenäläinen.
"Minun ijälläni? Mitä varten te teette pilaa minusta?"
Andrei otti kuitenkin kirjan hyllyltä, ja osottaen veitsen kärellä kansilehden kulmassa olevaa kirjainta, kysyi hän: "Mikä tämä on?"
"R", vastasi hän nauraen.
"Ja tämä?"
"A."
Hän tunsi itsensä kömpelöksi, loukatuksi ja noloksi. Hänestä näytti kuin Andrein silmät olisivat nauraneet hänelle, ja hän kartti niiden katsetta. Mutta hänen äänensä kuului lempeältä ja tyyneltä hänen korvissaan. Hän vilkasi viistoon hänen kasvoihinsa, kerran ja vielä kerran. Ne olivat vakaat.
"Haluatteko todella opettaa minua lukemaan?" kysyi hän vaikeasti naurahtaen.
"Miksi en?" myönsi hän. "Koettakaa! Jos kerran ennen olette osanneet lukea, selviää se teille hyvin pian."