Vähävenäläinen pysähtyi, pyyhki kasvojaan oikealla kädellään, pudisti päätään ja kuiva lävähdys välähti hänen silmissään.
"Minä ymmärrän!" virkkoi Pavel.
"Niin, hän sanoi että minun pitäisi enemmän mennä lain kätyriksi." Vähävenäläinen huiskutti puristettua nyrkkiänsä. "Lain kätyriksi! — kirottu kappale!" sähisi hän hampaittensa välistä. "Olisi ollut parempi jos hän olisi lyönyt minua vasten naamaa; se olisi tuntunut minusta helpommalta, ja olisi ollut parempi kenties hänelle myös! Mutta kun hän sylki likaisen ajatuksensa sydämeeni tuolla inhoittavalla tavalla, en saattanut sitä kestää!"
Andrei tempasi kätensä suonenvedon tapaisesti Pavelin kädestä, ja virkkoi käheämmin, inhon tunne kasvoillaan: "Minä läimäytin nyrkistäni hänelle takaiskun tällaisen, alaspäin ja viistoon, ja kävelin edelleen tietäni. En edes pysähtynyt häntä katsomaan. Kuulin hänen kaatuvan. Hän tömähti maahan ja jäi äänettömäksi. En uneksinut mistään taposta. Kuljin rauhallisesti, niinkuin en olisi tehnyt muuta kuin potkaissut sammakkoa jalallani. Ja sitte — mitä tämä kaikki merkitsee? Minä jo aloin työtäni, kun kuulen heidän huutavan: 'Isai on murhattu!' En edes uskonut sitä, mutta käteni kävi voimattomaksi — ja minä en oikein kyennyt sillä työskentelemään. Se ei pakottanut, mutta tuntui käyneen lyhemmäksi." Hän katseli kättänsä katuvasti ja sanoi: "Otaksun ettei koko elämäni riitä pesemään pois likaista tahraa siitä."
"Jos vaan sydämesi on puhdas, rakas poikani!" virkkoi äiti lempeästi, purskahtaen kyyneleihin.
"En katso itseäni syylliseksi, en, en katso!" virkkoi vähävenäläinen päättävästi. "Mutta minua inhottaa. Minua inhottaa kantaa sellaista tahraa sielussani. Se ei ollut tarpeellista. Siihen ei ollut välttämätöntä pakkoa."
"Mitä aiot tehdä?" virkkoi Pavel, katsellen häntä epäröivästi.
"Mitäkö minä teen?" kertasi vähävenäläinen miettivästi, painaen päänsä. Sitte, katsahtaen ylös, virkkoi hän hymyten: "Tietysti en pelkää tunnustaa, että minä hänet löin. Mutta minua hävettää sitä sanoa. Minua hävettää mennä vankilaan, vieläpä kuritushuoneeseen, kenties, sellaisesta — joutavasta. Mutta jos jotakuta muuta ahdistetaan hänen murhastaan, menen ja tunnustan. Mutta muutoin menköön kaikki niinkuin menee itsestään — minä en voi!"
Hän heilutti käsiänsä, nousi ylös ja kertasi: "En voi! Minua hävettää!"
Tehtaan pilli puhalsi. Vähävenäläinen kuunteli kallella päin sen vonkuvaa ulvontaa, ja pudistellen itseänsä virkkoi: "En mene työhön nyt."