Talonpojan silmät säihkyivät ahneesti, ja hän virkkoi nopeasti: "Minä lähetän sen takaisin. Jotkut meikäläisistä kuljettavat tervaa, ei kaukana täältä. He tuovat sen teille minun edestäni. Kiitos teille tästä! Nykymaailman aikaan on hyvä kirja kuin kynttilä pimeässä yössä meille."
Rybin, joka jo oli pukeutunut turkkiinsa ja pannut vyön vyöllensä, tuli sisälle, virkkoen Jefimille:
"Tule, nyt on aika mennä."
"Nyt minulla on jotain lukemista!" huudahti Jefim, osottaen kirjaa ja hymyillen sielussaan. Kun hän oli mennyt, virkkoi Pavel vilkkaasti, kääntyen Andrein päin: "Huomasitko noita miehiä?"
"Ky-yllä!" virkkoi vähävenäläinen hitaasti. "He ovat kuten pilvet auringonlaskussa — paksut, tummat pilvet, vyöryen hitaasti."
"Olen pahoillani, ettet ollut täällä", virkkoi Pavel Andreille, joka istui pöydän päässä, silmäillen synkästi teelasiaan. "Olisit saanut nähdä sydänten näytelmää. Sinä aina puhut sydämestä. Rybin oli kuin höyrypannu; hän kiihotti minua ja musersi minut. En kyennyt edes vastaamaan. Kuinka paljon hänessä on epäilystä ihmisiin, ja kuinka huokeiksi hän heidät arvostelee! Äiti on oikeassa. Tuolla miehellä on kauhistuttavaa voimaa sisällään."
"Huomasin sen", vastasi vähävenäläinen kolkosti. "He ovat myrkyttäneet kansamme. Kun talonpojat kerran nousevat kapinaan, myllistävät he ihan kaikkityyni! He tarvitsevat silkoista maata, ja he tasoittavat sen, repien kaikki maan tasalle." Hän puhui hitaasti, ja selvää oli, että hänen mielensä oli jossakin.
Useita päiviä myöhemmin, tuli Vyesovshchikov sisälle, yhtä siivottomana, yhtä huolimattomana ja yhtä suurena suustansa, kuin koskaan ennen.
"Ettekö ole kuulleet kuka on murhannut Isain?" Hän pysähytti kömpelön kävelemisensä, kääntyäksensä Paveliin.
"Emme!" virkkoi Pavel lyhyesti.