"Ja minä lähden kanssanne!" selitti Nikolai. "Minä haluan kuulla nauruasi, vähävenäläinen."
"Ja minä haluan kuulla kuinka sinä lupaat lahjoja", vastasi vähävenäläinen, hymyillen.
Päivät vierivät niin nopeasti peräkkäin, että äiti ei ennättänyt paljon ajatella Vapunpäivän lähenemisestä. Ainoastaan öillä, kun hän oli väsyneenä touhusta ja hälinästä, meni hän levolle, näännyksissä, ja silloin alkoi hänen sydämensä pakottaa.
"Oi, hyväinen aika! Kun se menisi pian ohitse!"
Aamun koitossa, kun tehtaan pilli puhalsi, silloin Pavel ja vähävenäläinen härppivät nopeasti teensä, ja menivät työhön, jättäen tusinan pieniä toimituksia äidin huoleksi. Koko päivän pitkän hyöri ja pyöri hän kuin orava häkkärän ympärillä, valmisti päivällisen, ja keitti sinipunervaa gelatinia ja liimaa julistuksia varten. Joitakin henkilöitä saattoi käydä, jättää kirjeitä Pavelille annettaviksi, ja sitte hävitä, tartuttaen häneen kiihkoansa.
Tehtaalle ilmestyi nyt aivan kuin loitsittuina lentolehtisiä, joissa pyydettiin kaikkia työmiehiä viettämään yhdessä ensimmäistä päivää toukokuuta. Joka aamu saattoi poliisi käydä ympäri kylää, kiroten, repien alas ja raappien pois sinipunervia lappuja aidoista. Puolenpäivän aikaan saattoivat nämä lappuset lennellä uudelleen pitkin katuja, kierien ohikulkijoiden jalkoihin. Kaupungista tuotettiin vakoojia seisomaan katujen kulmissa ja varovaisesti tarkastamaan jokaista työmiestä, joka tuli päivälliselle, ja palasi taas tehtaaseen. Jokaista huvitti poliisien voimattomuus.
Pavel ja Andrei menivät tuskin koskaan maata. He tulivat kotiin juuri vähää ennen kuin tehtaan pilli kutsui työhön, väsyneinä, äänet sorruksissa ja kalpeina. Äiti tiesi että he pitivät kokouksia metsässä ja suolla; että komppanioittain ratsupoliiseja kierteli kylää, että vakoojia mateli kaikkialla, pidättäen ja tutkien tehtaassa jokaista työmiestä, hajoittaen joukkoja ja joskus vangiten jonkun. Joskus ajatteli hän että vangitseminen olisi heille paras pelastus.
Omituista kyllä, lakkasivat tutkimukset Isain murhasta yhtäkkiä. Kahtena päivänä kyseli paikallinen poliisi ihmisiltä yhtä ja toista, kuulustellen noin kymmentä miestä, mutta kadotti lopulta kaiken halunsa siihen.
Maria Korsunova, leperrellessänsä äidin kanssa, kertoi poliisin arveluita, sillä hän laverteli hänen kanssansa yhtä tuttavallisesti, kuin kenenkä muun kanssa tahansa.
"Kuinka olisi mahdollista löytää syyllistä? Samana aamuna kohtasi Isaita ainakin sata työmiestä, joista ainakin yhdeksänkymmentä olisi voinut antaa hänelle iskun. Näinä kahdeksana vuotena on hän sapettanut jokaista."