"Anna meille muutamia."
"Ovatko ne kaikki samoja?" kysyi Rybin Sofialta.
"Ei, ne ovat erilaisia. Täällä on myös sanomalehtiä."
"Oh!"
Kaikki kolme miestä menivät niiden kanssa kiireesti majaan.
"Talonpojat ovat tulessa ja liekissä", kuiskasi äiti matalalla äänellä, katsellen miettivästi Rybinin jälkeen.
"Niin", vastasi Sofia. "En ole koskaan nähnyt sellaisia kasvoja — ne ovat niin marttyyrimaiset. Mutta menkäämme sisälle. Haluan heitä katsella."
Kun naiset astuivat sisälle, olivat miehet jo uppoutuneet sanomalehtiin. Ignati istui pöydällä, sanomalehti levitettynä polvilleen ja sormet hiuksiin pistettyinä. Hän kohotti päätänsä, katsahti hätäisesti naisiin ja kumartui lehtensä puoleen uudelleen. Rybin seisoi niin, että katon raosta paistava aurinko juuri parahiksi valaisi hänen lehtensä. Hän liikutti huuliaan lukiessaan. Jakob luki polvillaan rinta lautaa vasten.
Sofia tunsi mikä into miehissä paloi totuuden tuntemiseen. Kasvonsa kirkastuivat mielihyvästä. Astellen varovaisesti nurkkaan, istahti hän lähelle äitiä, laskien kätensä hänen olkapäälleen ja katseli äänetönnä.
"Setä Mikhael, he ovat raakoja meille talonpojille", mutisi Jakob lehdestään vilkaisematta.