"Toverit!" alkoi nuorukainen juhlallisesti.
"Sallikaa minun!" huusi poliisi-kapteeni. "Poliisipäällikön käskystä kiellän hautapuheet."
"Lausun vaan muutaman sanan", virkkoi nuori mies tyynesti. "Toverit, opettajamme ja toverimme haudalla vannokaamme hiljaa itseksemme ettemme unohda täyttää hänen tahtoansa; koettakaamme kukin kohdaltamme jatkaa herkeämättä haudan kaivamista maamme onnettomuuden syylle, pahalle vallalle joka sitä rusentaa, sen itsevaltaiselle hallitukselle."
"Vangitkaa hänet", huusi kapteeni. Mutta äänensä hupeni voimakkaaseen huutoon:
"Alas itsevaltainen hallitus!"
Poliisit hyökkäsivät puhujan kimppuun, joka lujasti piiritettynä joka puolelta huusi: "Kauan eläköön vapaus! Me haluamme elää ja kuolla sille!"
Äiti sulki silmänsä hetkellisestä pelosta. Äänet ja melu tukkosivat hänen korvansa. Poliisien kimakat vihellykset viilsivät ilmaa ja naiset itkivät hermostuneesti. Puiset aitaukset ratisivat ja maa tömisi kolkosti ihmisten ja hevosten astunnasta. Aivan lähellä häntä piirittivät poliisit nuorukaista ja työnsivät tunkeilevaa väkeä loitomma joka puolelle. Paljastetut pistimet välähtelivät valkoisina ja kylminä ilmassa. Rautapalasia ja aidan kappaleita välkkyi ilmassa ja väkijoukko huusi hurjasti ja vimmatusti.
Nuorukainen kohotti kalpeat kasvonsa ja hänen varma, tyyni äänensä soi kaiken sekasorron ylitse:
"Toverit! Miksi kulutatte suotta voimaanne? Tehtävämme on terästää älyämme."
Hän voitti. Heittäen seipäänsä pois, väistyi väki vähitellen yksi toisensa jälkeen. Äiti tunkeusi eteenpäin. Hän näki Nikolain, jonka hattu oli vierinyt niskaan, työntävän muita pois tieltään, kiihottuneena epäjärjestyksestä huutaen: