Andrein käytös oli muuttanut silminnähtävästi lautakunnan käytöksen, hänen sanansa näyttivät pyyhkäisseen pois jotakin heistä.
"Te kunnottomat sissit, te rääkkäätte naisia ja lapsia, te asetatte miehiä virkoihin, jotka pakottavat heitä varkauksiin ja murhiin; te turmelette heidät viinalla — kansainvälisellä lahtaamisella, yleismaailmallisella vääryydellisyydellä, ylenkatseella ja kurjuudella — siinä on kehuttu sivistyksenne! Niin, me olemme tämän sivistyksen vihollisia!"
Nojaten kädellään pöytään, nousi vanha tuomari ylös. Kaulansa vajosi univormun kauluksen sisälle ja seisten liikkumattomana, alkoi hän lukea kädessään olevaa paperia mumisevalla äänellä.
"Hän lukee tuomiota", virkkoi Sizov kuulostaen.
Tuomarien takana katseli tsaari valkoisin välinpitämättömin kasvoin, punaisessa sotilaspuvussaan, heidän päittensä ylitse. Kärpänen käveli hänen naamallaan ja ohkanen hämähäkin kina värisi siinä hieman.
"Maanpako!" virkkoi Sizov helpotuksen huokauksella. "Jumalan kiitos! Kuulin että heidät pantaisiin pakkotyöhön. Älkäämme huoliko siitä, äiti, se ei ole mitään!"
He astelivat kaiteen luokse; äiti vuodatti kyyneleitä puristaessansa poikansa kättä. Kaikki olivat kiihoittuneita, mutta kepeällä ja hyvällä tuulella. Naiset itkivät; mutta, kuten Nilovna, enemmän tavan vuoksi kuin surusta. Heihin ei sattunut pistävä tuska, jonka äkillinen päähän lyöty isku tuottaa, vaan heissä oli ainoastaan surullinen tietoisuus siitä, että heidän täytyy erota lapsistaan. Tilaisuuden uutuus tyrehdytti heidän tunteittensa tulvan. Sanoja vaihdettiin runsaasti, mutta vain jokapäiväistä laatua. Sukulaiset puhuivat liinavaatteista ja pukineista ja pyysivät tovereiden huolehtimaan terveydestään, eikä loukkaamaan viranomaisia tarpeettomasti.
Nuori Bukin puhui kotiin jäävälle veikollensa:
"Pidä hyvää huolta koirastani; pidin siitä niin paljo."
"Kun tulet takaisin, löydät sen isona ja hyvin kerittynä."