"Se ei käy päinsä!" vastasi poika kuivasti.
"Mitähän, jos koettaisimme?" virkkoi vähävenäläinen.
Lyhyen vaitiolon jälkeen virkkoi Pavel:
"Pariskuntia muodostuisi, parit kävelisivät yhdessä ja jotkut menisivät naimisiin, siinä kaikki."
Äiti kävi miettiväksi. Pavelin kylmyys huoletti häntä. Hän huomasi että yksin vanhimmat toverit seurasivat hänen neuvojansa, niinkuin esim. vähävenäläinen; mutta hänestä näytti kuin olisivat he kaikki häntä pelänneet, eikä kukaan rakastanut häntä, kun hän oli niin kylmä.
Kerran kun hän oli pannut maata, ja poikansa sekä vähävenäläinen yhä istuivat kirjojensa ääressä, kuuli hän heidän matalan puhelunsa ohkaisen väliseinän lävitse.
"Tiedäthän, että rakastan Natashaa", virkkoi äkkiä vähävenäläinen hillityllä äänellä.
"Tiedän", vastasi Pavel hetkisen vaitiolon jälkeen.
"Niin!"
Äiti kuuli vähävenäläisen nousevan ja alkavan kävellä. Hänen avojalkaiset askeleensa kuuluivat selvästi, ja alakuloista vihellystä kuului myöskin. Sitte jatkoi hän taas: