"Mitä siellä kuiskaillaan? Olkaapa hiljaa. Kuka lukee Pipliaa?"
"Minä", virkkoi Pavel.
"Ahaa! Ja kenen nuo kirjat sitte ovat?"
"Minun ne ovat", vastasi Pavel.
"Vai niin!" huudahti upseeri, heittäytyen taapäin tuolissansa. Hän ratisutti luita hienoissa sormissansa, oikasi säärensä pöydän alle, ja kysyi Nikolailta viiksiänsä kierrellen: "Oletko Andrei Nahodka?"
"Olen!" vastasi Nikolai, astuen lähemmä. Vähävenäläinen kohotti kätensä ja veti häntä hartioista takasin.
"Hän erehtyi; minä olen Andrei!"
Upseeri kohotti sormensa ja virkkoi Vyesovshchikoville: "Olkaa varoillanne."
Hän alkoi katsella papereitansa. Ikkunasta pilkisti kirkas öinen kuutamo sieluttomin silmin. Joku liikkui ikkunan takana ja lumi narisi hänen askelensa alla.
"Teitä, Nahodka, on jo kerran ennen tutkittu valtiollisesta rikoksesta?" kyseli upseeri.