"Te murehditte?" kysyi Maria, taputtaen äitiä selkään. "Oi, älkää toki! He ottivat hänet, veivät hänet pois. Mikä tässä on onnetonta? Ei kerrassaan mikään. Sellaista on tapahtunut että ihmisiä heitetään vankeuteen varkaudesta, mutta nyt heitä pannaan rautoihin, kun he ilmoittavat totuutta. Pavel on mahtanut sanoa jotakin väärin, mutta hän nousi kaikkein puolesta, ja kaikki sen tietävät. Älkää surko! He eivät kaikki niin sano, mutta kaikki näkevät he hyvän miehen hänessä. Minun piti pistäytyä luonanne hetikohta, mutta ei ollut aikaa. Minä keitän ja kaupitsen alituiseen, mutta kumminkin lopetan päiväni kenties kerjäten. Tarpeeni vievät suurimman osan itsestäni; ne nakertavat minua kuten hiiri juustopalasta. Kun olen vaivalla saanut haalituksi kokoon kymmenruplasen, silloin tulee jo joku pakana, joka vie joka pennin. Niin, rouvaseni! Tukalaa on olla naisen asemassa. Sen toiminta on niin kurjaa! Elää yksin on tukalaa, mutta toisen kanssa eläminen on vielä tukalampaa."
"Ja minä kun tulin kysymään, josko ottaisitte minut apulaiseksenne", yhtyi Vlasova, keskeyttäen hänen löpinänsä.
"Kuinka niin?" kysyi Maria. Ja kuultuansa ystävänsä selityksen, nyökkäsi hän päällänsä myönnytykseksi.
"Se on mahdollista! Muistatteko kuinka teidän tapanne oli piilottaa minua mieheltäni? No nyt minä suojelen teitä puutteelta. Jokaisen pitäisi teitä auttaa, sillä poikanne on häviämäisillään yleisen kansan tähden. Hän on kunnon poika, teidän Pavelinne! Kaikki sanovat niin, ihan jokikinen. Ja he kaikki surkuttelevat häntä. Ja minä sanon teille jotakin. Ei mitään hyvää koidu hallitukselle näistä kiinnipanoista, muistakaa sanani! Katsokaa mitä tehtaassa tapahtuu. Kuunnelkaa, kuinka he puhuvat! He ovat pahalla tuulella ja äreinä, rakkaani! Viranomaiset kuvittelevat että kun he ovat lyöneet miestä kantapäähän on hän kykenemätön kulkemaan pitkältä. Mutta se kääntyy sellaiseksi, että kun kymmentä miestä on lyöty, sata miestä siitä vihastuu. Työmiestä pitää kohdella varovasti. Hän saattaa kulkea kärsivällisenä ja kestää kaikki, mitä lastataan hänen päällensä pitkän, pitkän aikaa, mutta sitte hän saattaa myös räjähtää aivan äkkiä!"
Ystävät neuvottelemassa
Keskustelun seurauksena oli se, että seuraavana päivänä puolelta päivin nähtiin äiti tehtaan pihalla, muassansa kaksi isoa ämpäriä täynnä ruokaa, Marian keittotaidon tuotteita, jolla välin Maria itse vei pääasiallisia ruokatavaroita torille.
Työmiehet huomasivat paikalla uuden kauppiaansa. Jotkut heistä lähestyivät häntä ja sanoivat ystävällisesti: "Oletteko ruvennut kauppiaaksi, Nilovna?"
He lohduttivat häntä, tuumaillen, että Pavel varmaankin pian päästettäisiin vapaaksi, koska hänen asiansa oli oikea. Toiset täyttivät hänen surullisen sydämensä surkuttelullaan, jolla välin muutamat moittivat tehtaan hallitusta ja santarmeja katkerasti; nämä jälkimäiset löysivät myötätuntoisen kaiun hänen sydämessään. Muutamat katselivat häntä kostonhimoisilla silmäyksillä, niiden joukossa Isai Gorbov, joka mutisi hampaittensa välistä: "Jos minä olisin kuvernööri, hirttäisin poikanne! Älköön hän johtako ihmisiä harhaan!"
Tämä ilkeämielinen uhkaus viilsi hänen lävitsensä kuin kuoleman kylmä kouristus. Hän ei vastannut mitään, katsahti vaan hänen laihoihin, kesäkirjaviin kasvoihinsa, ja painoi päänsä alas, huoaten.
Hän huomasi tehtaassa melkoista kiihotusta; työmiehet kokoontuivat pieniin ryhmiin ja puhelivat hillityllä äänellä ja hyvin kiihkeän näköisinä; esimiehet kävelivät tärkeän näköisinä, pistäen nenänsä joka paikkaan; sieltä täältä kuului karkeita kirouksia ja ärtynyttä naurua.