"Niin, kuomaseni, hänen täytyy mennä. Nuoren neidin täytyy hävitä.
Olisi paha jos hänet nähtäisiin kadulla huomen aamuna."
"Mutta kuinka hän voi mennä? Yksinkö?"
"Yksin", virkkoi Jegor nauraen.
Tyttö kaatoi itse teetä itsellensä, otti palasen ruisleipää, suolasi sen ja alkoi syödä, katsellen miettivästi äitiä.
"Kuinka voitte kulkea sitä tietä, sekä sinä että Natasha. Minä en voisi. Minua peloittaa!"
"Häntä peloittaa myös", virkkoi Jegor. "Eikös teitä peloita, Sasha?"
"Tietysti!"
Äiti katsoi häneen ja sitte Jegoriin ja virkkoi matalalla äänellä:
"Miten omituista —"
"Antakaa minulle lasi teetä, naapuri", keskeytti Jegor häntä.
Kun Sashenka oli juonut teelasinsa, puristi hän Jegorin kättä hiljalleen ja meni kyökkiin. Äiti seurasi häntä. Kyökissä virkkoi Sashenka: "Kun näette Pavelin, sanokaa hänelle terveisiä, olkaa hyvä." Ja tarttuen oven salpaan, kääntyi hän äkkiä ympäri ja kysyi matalalla äänellä: "Saanko suudella teitä?"