"Ihanko oma kyläläiseni! Ketkä olivat teidän väkeänne?"'
"Omat naapurinne. Minä olen Seraguineja."
"Mitä, oletteko Nil Lamin poika? Ilmankos kasvonne näyttivät niin tutuilta! Hän veti minua korvista monet monituiset kerrat!"
He seisoivat naamat vastakkain ja latelivat kysymyksiä toinen toisilleen nauraen. Sashenka katsoi heihin hymyillen ja alkoi valmistaa teetä. Astioiden helinä muistutti äitiä nykyisyydestä.
"Oi, suokaa minulle anteeksi! Unohdin itseni kokonaan muistellessa entisiä aikoja. On suloista muistella nuoruutensa päiviä."
"Minun päinvastoin sietäisi pyytää teiltä anteeksi käyttäytyessäni tällä tavoin talossanne!" virkkoi Sashenka. "Mutta kello on jo yksitoista ja minun täytyy mennä niin kauaksi."
"Minne? Kaupunkiinko?" kysyi äiti ihmetellen.
"Niin."
"Mitä sinä puhut! Nyt on pimeä ja märkä ja sinä olet niin väsynyt. Jää tänne yöksi. Jegor Ivanovitch nukkuu kyökissä ja me nukumme täällä."
"Ei, minun täytyy mennä", virkkoi tyttö koruttomasti.