"Onko mahdollista ettet nauttinut mitään ravintoa kahdeksaan päivään peräkkäin?" kyseli äiti ihmeissään.
"Minun täytyi saada hänet pyytämään anteeksi", vastasi tyttö stoalaisella hartioiden kohotuksella. Hänen olentonsa ja kiinteä vastarintansa näytti melkein moitteelta äidin silmissä.
"Entä jos olisit kuollut?" kysyi hän uudelleen.
"No niin, mitäpä olisin voinut tehdä?" virkkoi tyttö tyynesti. "Hän pyysi lopultakin minulta anteeksi. Ei pitäisi koskaan anteeksi antaa loukkausta, ei koskaan!"
"Ni-in!" virkkoi äiti hitaasti. "Täällä löytyy naisia, joita on loukattu koko heidän elämän ikänsä."
"Minä olen purkanut itseni!" virkkoi Jegor toisesta huoneesta. "Onko samovaari valmis? Antakaa minun kantaa se sisälle!"
Hän nosti teekeittiön ja puheli samalla kertaa: "Omalla isälläni oli tapana juoda kaksikymmentä lasia teetä päivässä, jonka vuoksi hänen elämänsä maanpäällä oli rauhallista, tervettä ja pitkäikäistä, sillä hän eli seitsemänkymmenen kolmen vuoden vanhaksi, kärsimättä eläissään minkäänlaista kipua. Hänen painonsa oli kunnioitusta herättävä kolmesataa naulaa ja virkansa puolesta oli hän kirkon vartija, Voskresenskin kylässä."
"Oletteko Ivanin poika?" huudahti äiti.
"Sama kuolevainen. Kuinka tunsitte hänen nimensä?"
"Kuinkako? Olenhan itsekin voskresenskilainen!"