"Se on työlästä jokaiselle", vastasi äiti, tehden liikkeen kädellään. "Kenties niille, jotka sen oikein ymmärtävät, se tuntunee helpommalta. Mutta minä ymmärrän niin vähän, minäkin. Ymmärrän ainoastaan että ihmiset tarkoittavat ja haluavat mikä on hyvää."
"Jos te, kuomaseni, sen ymmärrätte, silloin se merkitsee, että jokainen tarvitsee teitä, ihan jokainen!" virkkoi Jegor juhlallisesti ja totisesti.
Äiti katsahti häneen ja naurahti sanaakaan virkkamatta.
Vapauden henki
Puolenpäivän aikaan, tyynesti ja asiaan kuuluvasti asetteli hän kirjat povellensa niin älykkäästi ja taitavasti, että Jegor virkkoi maiskuttaen huuliansa tyytyväisyydestä: "Oikein hyvin! niinkuin saksalainen sanoo, naapuri, kun hän on juonut haarikan olutta. Kirjallisuus ei ole teitä muuttanut näöltänne. Te olette yhtä hyvä, kookas ja arvokas vanha nainen. Suokoot kaikki lukemattomat haltiat teille siunauksensa työhönne!"
Puolen tunnin päästä seisoi hän tehtaan portilla, kumarruksissa kuormansa painosta, tyynenä ja varmana. Kaksi vartiaa, joita työmiesten pila ärsytti, tutkivat jokaisen tehtaaseen tulijan, kohdellen heitä törkeästi ja kiroillen heitä. Yksi poliisi ja kapeakinttuinen, punanaamainen mies seisoi hänen vieressään valppain katsein. Äiti, joka muutti tankoa toiselle olkapäällensä, ämpäri kiinnitettynä sen molempiin päihin, tarkasteli miestä silmänurkistansa. Hän arvasi hänen olevan sissin.
Eräs pitkä, kiherätukkainen mies, jonka lakki oli heitetty takaraivolle niskaan, huusi vahtimiehille, jotka häntä tarkastelivat: "Etsikää päästä, eikä taskuista, te paholaiset!"
"Syöpäläisten kiinniottaminen on teille paljon sopivampaa työtä kuin ihmisten metsästäminen!" lisäsi työmies. Vakooja vilkasi häneen kieroon, nopeasti.
"Päästäkää minut sisään!" pyyteli äiti. "Katsokaa, minä painun ihan kaksinkerroin raskaan kuormani alla! Selkäni on vähällä katketa."
"Menkää sisään! menkää sisään!" huusi vahti nyrpeästi. "Hän tulee myös keskusteluinensa."