Äiti toivotti hänelle hyvää yötä ja kulki sivuttaisin keittiöön, mielensä kukkuroillaan katkeruutta.
Aamusella kysyi Jegor aamiaisen jälkeen: "Entä jos vangitsevat teidät ja kysyvät mistä olette saaneet kaikki nämä kerettiläiset kirjat. Mitä te sanotte?"
"Sanon mitä se teihin kuuluu!" vastasi hän hymyillen.
"Ette koskaan saa heitä vakuutetuiksi sillä tavoin!" vastasi Jegor vakuuttavasti. "Päinvastoin uskovat he, että se juuri kuuluu heille. He tulevat kyselemään teiltä hyvin, hyvin tarkkaan, ja hyvin, hyvin kauan."
"Minäpä en virka sittekään!"
"He panevat teidät vankeuteen!"
"No, mitäpä siitä? Kiitos jumalalle, että olen edes siihen kelvollinen", virkkoi hän huoaten. "Jumalan kiitos! Kuka tarvitsee minua? Ei kukaan!"
"Hm!" virkkoi Jegor, kiinnittäen katseensa häneen. "Hyvän ihmisen pitäisi hoitaa hyvin itsensä."
"Sitä en ainakaan voisi oppia teiltä, vaikkapa olisinkin hyvä", vastasi äiti nauraen.
Jegor oli ääneti, kävellen edestakaisin huoneessa; sitte hän käveli hänen luoksensa ja sanoi: "Tämä on kovaa, naapurini, hyvin kovaa teille!"