Lempeästi myhähti vaari ja silitti pojanpoikansa päätä.
— Arvaas, miten paljon minä olen säästänyt! Arvaas nyt!
— No minkä verran? — kysäisi Lenjka huolettomasti.
— Yksitoista ja puoli ruplaa!… Jaa-a!
Mutta Lenjkaan ei vaikuttanut tuo rahasumma eikä vaarin riemuitseva äänikään.
— Laps mikä laps! — kuiskasi vaari. Eri haaroilleko mennään, vai?
— Niin mennään.
— No mennään. Tule sitten kirkolle myöhemmin.
— Tulen.
Vaari kääntyi kujalle vasempaan. Lenjka läksi edelleen. Kuljettuaan kymmenisen askelta, hän kuuli vapisevan äänen: "Rakkaat ristityt ja laupiaat lähimmäiset!" Tuo uikutus oli samallaista kuin jos kämmenellä olis pyyhkäissyt gusleja [guslit = eräs kielisoittimen laji] paksuimmasta kielestä ylös hienoimpaan saakka. Lenjka hätkähti ja joudutti askeleitaan. Joka kerta kuin hän kuuli vaarin mankumisen, tuli hänen niin tuskallisen ilkeä olla, mutta kun vaarilta kiellettiin, silloin hän oikein säikähti: nyt muka vaari tuossa paikassa tillahtaa itkemään ja alkaa parkua.