— Ota, ota pois! Teithän työtäkin. Ota, äläkä pelkää. Älä häpeä, ettäs olit vähällä tappaa miehen. Ei minunmoisestani kukaan ketäkään edesvastuuseen vaadi. Kiittävät vielä, kun tietää saavat. Ota! Ei kukaan saa tietää mitä tehnyt olet, mutta palkinnon se on arvoinen. Tuoss' on!
Kaapro näki Tshelkashin nauravan, ja hänen tuli helpompi olla. Hän puristi lujasti rahat käteensä.
— Veli! Annathan anteeksi minulle. Etkö anna, etkö? — puheli hän ruikuttamalla.
— Ystävä! — vastasi Tshelkash samaan tapaan, nousten seisomaan ja horjuen. — Mitä anteeksi annettavaa minulla olisi! Tänään sinä minut, huomenna minä sinut.
— Voi veli hyvä! — huokasi Kaapro, murheellisesti päätään pyöritellen.
Tshelkash seisoi hänen edessään omituisesti hymähdellen, mutta riepu hänen päässään punertui punertumistaan, muuttuen turkkilaisen fetsin näköiseksi.
Satoi kuin saavista. Meri pauhasi yrmeästi, ja aallot pieksivät rantaa.
Nyt ne olivat jo vihoissaan ja raivoisat.
Nuo kaksi olivat hetken aikaa ääneti.
— Hyvästi nyt! — virkkoi Tshelkash kylmästi ja pilkallisesti ja läksi astumaan.
Hän horjui käydessään. Jalat vapisivat, ja päätään hän kannatteli niin omituisessa asennossa, ikäänkuin olisi peljännyt pudottavansa sen.