— Seis! Hiljempaa! — komensi Tshelkash.
Veneen kokka kolahti lotjan kylkeä vasten.
— Nukkuuko ne pirut? — murisi Tshelkash iskien keksin köydentapaisiin, joita riippui lotjan kyljessä. — Ei ole laskettu portaita… rupesi vielä satamaankin. Olisi tuota jo ennättänyt.. Hoi, etanat! Ho-hoi!
— Selkashko siellä? — kuului ylhäältä ystävällinen ynähdys.
— Portaat alas!
— Kalimera, Selkash!
— Portaat alas, senkin korvennettava saakeli! — kiljaisi Tshelkash.
— Kas kun on äkäinen tänään… Hioei!
— Ala kiivetä, Kaapro! — virkkoi Tshelkash kumppalilleen.
Seuraavassa tuokiossa he olivat kannella. Kolme mustaa olentoa, partasuuta, puheli siellä keskenään kummallista terävä-äänteistä kieltä, katsellen alas Tshelkashin veneeseen. Neljäs, pitkässä viitassa, astui hänen luokseen ja sanaakaan sanomatta antoi hänelle kättä. Sitten hän vilkaisi epäluuloisin silmin Kaaproon.